Akuutisti Akuutista

Arkienkeli

Arkienkeli.

Kiitokset TV 1:n Akuutti-ohjelman toimittajille täydentäviä hoitoja käsitelleestä ohjelmasta, joka tuli ulos 1.2.2016 ja uusintana sunnuntaina 7.2.2016. Jokainen katsoja tulkitsee ohjelman viestin omalla tavallaan.

Minusta se oli heikkotasoinen ja puolueellinen, mutta juuri sen vuoksi suosittelen sen katsomista. Se opettaa havainnollisesti, kuinka haastatteluja leikkaamalla saadaan mistä tahansa asiasta ja kenestä tahansa ihmisestä juuri sen näköinen, jollaiseksi toimittaja henkilön ja asian haluaa esittää.

Olen asianosainen eli yksi ohjelman haastateltu. Siispä täsmennän tässä vielä omia näkemyksiäni, koska osuuttani oli aika paljon leikattu. Siihen oli jätetty aika yleisiä lausumia kuten ”ihmisen kohtaaminen”, mutta kaikki kommenttini tieteestä ja tutkimuksesta oli poistettu sekä näkemykseni siitä, kuinka täydentävien hoitojen on todettu auttavan ihmisiä. Puhuin niistä paljon haastattelun aikana.

Kohuttua seminaaria oli järjestämässä dosentti Pauliina Aarva, jota on kritisoitu muun muassa enkeleihin uskomisesta. Näin toimittaja kuvaili minua viitaten Tampereen yliopistossa marraskuussa 2015 järjestettyyn seminaariin, mutta ei kysynyt minulta itseltäni, mihin uskon. (Lihavoidun lauseen sain lopulta eli 4.2.2016 kovan väännön jälkeen poistettua, koska se antaa kummallisen kuvan. Kukaan ei oikeasti ole kritisoinut minua missään tuosta asiasta.)

Annoin kyllä toimittajalle hyvissä ajoin kirjani Parantavat energiat – myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista, mutta ei ollut tainnut poika sitä lukea. Jos olisi lukenut tai kysynyt minulta, ei olisi tarvinnut vedota huhupuheisiin asiaohjelmassa. Enkelit ovat muuten historiallisesti, kulttuurisesti ja filosofisesti tosi mielenkiintoisia…

Akuutin jutusta tuli vaikutelma, että virallisen terveydenhuollon ja täydentävän hoitoajattelun välillä olisi muka hankala ja sovittamaton ristiriita biologisen lääketieteen ja enkeleiden ja energioiden välillä.

Toinen haastateltu Raimo Puustinen totesi, että pehmeys, luonnonmukaisuus ja kokonaisvaltaisuus ovat tyhjiä sanoja, koska ne eivät ole fysikaalisia ja biologisia termejä. Siis ne eivät kuulu lääketieteelliseen hoitoon! Ohhoh. Lisäksi ihmettelen kovasti, miksi toimittaja otti mukaan Puustisen puheen kuolleiden hengistä. Miten ne liittyivät asiaan? En ymmärrä.

Mitään vastakkainasettelua tavallisten ihmisten kannalta ei virallisten ja epävirallisten hoitojen käytössä ole tutkimuksissa havaittu, koska ihmiset käyttävät sekä virallisia että täydentäviä hoitomuotoja rinnakkain, ei toisiaan korvaavina vaihtoehtoina. Käyttäjät kyllä tajuavat, että biolääketieteeseen nojaava tekninen hoitaminen on eri asia kuin pehmeämmät täydentävät hoitomuodot. Näiltä myös odotetaan erilaisia tuloksia.

Vaikutusmekanismit

Tutkijat puolestaan ymmärtävät, että vaikutusmekanismeja voidaan selvittää soveltaen erilaisia teoreettisia lähtöoletuksia. Kaikessa tutkimuksessa on omat perusoletuksensa. Biologinen reduktionismi on vain yksi teoria ihmisestä monien joukossa, joskin nykyisenä aikakautena vallitseva lääketieteessä.

Täydentävien hoitojen vaikutusmekanismeja kannattaisikin etsiä uusista teorioista ja  tavoista hahmottaa mieltä, kehoa ja hoitamista. Tiede tarjoaa laajan kirjon teorioita, joille vallitseva materialistinen reduktionismi ei riitä sekä joukon toimivia kvalitatiivisia menetelmiä. Niistä voisi oppia myös biologiaan ja fysiikkaan nojaava lääketiede, joka on voimaton monien terveysongelmien (krooniset sairaudet, selittämättömät vaivat, mielenterveysongelmat) suhteen.

Myös konkreettisia vaikutuksia voidaan tutkia eri tavoin. Satunnaistettu ja sokkoistettu lääketieteellinen koe, johon usein viitataan ”parhaana” mahdollisena biologis-fysikaalisen hoitamisen menetelmänä, on vain yksi mahdollisuus.

Kun toimittaja Lasse Tuorila pyysi minua tammikuun alkupuolella haastatteluun ”vaihtoehtohoidoista”, toivoin että hän ei jatkaisi julkisuudessa jo vuosia näkynyttä vastakkainasettelun lietsontaa (hyvät – pahat, tiede – huuhaa), vaan käsittelisi aihetta asiallisesti ja tutkimustietoon nojaten. Toiveeni ei ihan toteutunut.

Lähetin toimittaja Tuorialalle hyvissä ajoin ennen haastattelua tällaisen sähköpostin:

Hei, hienoa, että teet aiheesta ohjelmaa Akuuttiin. Asiallista tietoa tarvitaankin. Kyllä minulta saa tietoja täydentävien hoitojen tutkimuksesta erityisesti tutkimuksista, jotka koskevat hoitojen käyttöä ja käyttäjien kokemuksia.  En tosin puhu vaihtoehtohoidoista, koska kaikki hoitojen käyttöä koskevat tutkimukset, joihin olen perehtynyt, osoittavat, että näitä hoitomuotoja käytetään lisänä ja tukena tavanomaiselle hoitamiselle. Niitä käytetään paljon myös terveyden edistämiseksi. ”Vaihtoehtoisuus” ilmenee korkeintaan hoitomuotojen tausta-ajattelussa (maailmankuvassa ja käsityksessä ihmisestä hoidon kohteena ja toimijana).

Koska tämä aihe – jopa täydentävien hoitojen tieteellinen tutkimus – tuntuu herättävän Suomessa vahvoja tunteita puolesta ja vastaan, olisi mukava kuulla, millaisista ennakko-oletuksista ohjelmaa teet?  Biolääketieteen, hoitotieteen, käytännön terveydenhuollon, terveyspolitiikan vai tavallisten ihmisten kokemusten näkökulmasta?

Olen mielelläni mukana antamassa taustatietoja, ja toivon, että ohjelma on puolueeton, perustuu tutkimustietoon ja suhtautuu arvostavasti ihmisiin, jotka  ovat saaneet apua täydentävistä hoidoista. Näitä ihmisiä on tutkimusten mukaan huomattavasti enemmän kuin niitä, jotka ovat kokeneet haittoja. Sen sijaan en halua lähteä tukemaan keinotekoista ”juupas-eipäs” tai ”huuhaa vastaan tieteellinen hoitaminen” -ristiriitaa. Tällaisesta asenteesta ei hyödy kukaan, ei ainakaan tavallinen ihminen. Kannatan tutkimusnäyttöön perustuvaa keskustelua, jota juuri edusti Suomessa ensimmäisen kerran 20 vuoteen järjestetty julkinen tutkimusseminaari. Olitko muuten itse siellä?

Oma kantani tiivistetysti on, että ”lasta ei pidä heittää pesuveden mukana”, eikä varsinkaan ilman tutkimusnäyttöä. Täydentävien hoitojen alue on erittäin laaja, jäsentymätön ja hajanainen. Siellä on paljon typeryyttä ja myös väärinkäytöksiä, mutta tästä ei voi tehdä päätelmää, että kaikki tai edes suurin osa nykyisin Suomessa ei-virallisesta hoitamisesta olisi – kuten julkisuudessa on usein virheellisesti väitetty – tehotonta tai jopa vaarallista. Kansainvälisten tutkimusten mukaan näin ei ole. Suomessahan asiaa ei tutkita.  Kuitenkin meilläkin käyttäjiä on paljon ja suuri osa heistä saa niistä apua. Näin ollen on eettisesti oikein, että nämä tosiasiat otetaan rehellisesti tarkasteltavaksi, kun täydentävistä hoitomuodoista kerrotaan ihmisille niin terveydenhuollon sisällä kuin julkisuudessakin.  Niin ikään ajattelen, että ennakkoluulottoman tieteellisen tutkimuksen pitäisi alkaa Suomessakin.

Sinulla varmaan onkin jo taustatietoa, mutta lähetän kuitenkin muutaman linkin, joissa on tietoa aiheesta:

  1. Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot -tutkimusseminaarin 13.11.2015 esitelmien tiivistelmät: http://www.uta.fi/hes/oikopolut/tapahtumat/CAM-seminaari%20131115%20abstraktit.pdf Sähköisesti toimitetut anonyymit seminaaripalautteet olivat 99 %:sesti kiittäviä.
  1. Äskettäin avatut facebook-sivut  https://www.facebook.com/taydentavat/?ref=ts&fref=ts

(Täällä täydentävistä hoitomuodoista voi keskustella asiallisesti ja faktoihin nojaten. Näille sivuille tulevat myös tiedot blogikirjoituksista Täydentävät terveysnäkemykset-blogissa, sekin vastikään avattu.) 

  1. Liitteenä suomennokset Euroopan lääkäreiden CAM (Complementary and Alternative Medicine) -kannanotoista. 

Tiistaina 12.1.2016 tapaaminen sopisi klo 12.00 jälkeen.

Ystävällisin terveisin, Pauliina Aarva

# # #

Lopputulos ”yhteistyöstä” Tuorilan kanssa oli, että ohjelma oli  pinnallinen ja köykäinen. Siinä esiteltiin täydentäviksi hoidoiksi mm. kuolleiden henget! Mutta ei kerrottu esimerkiksi akupunktiosta, vyöhyketerapiasta, kiropraktiikasta, kalevalaisesta jäsenkorjauksesta jne.,joita käytetään Suomessa paljon.

Kiitos silti Akuutille!  Toivottavasti ohjelma synnyttää hyvää ja tosiasioihin nojaavaa keskustelua.

Katsokaa ohjelma, ja menkää sen nettisivuille kertomaan käsityksenne. Joku siitä voi pitää, toinen ei. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään.

Linkki ohjelmaan  http://areena.yle.fi/1-3142116?autoplay=true

Linkki nettisivuille, jossa ohjelman tekstiversio http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/01/voisivatko-koululaaketiede-ja-vaihtoehtohoidot-lahestya-toisiaan

—————-

Tämä artikkeli on päivitetty 5.2.2016