Hiidet olivat muinoin nostaneet 100 000 kiloa painavan kiven pienten kivien päälle suojaamaan ihmisiä, metsää ja sieltä saatavaa ruokaa. Myöhemmin arveltiin, että kivimuodostelma oli jääkauden aikaansaannos. Niin tai näin – juhlallinen tulos.
Juhannuksena sateli. Isojärven kansallispuistossa hiisien kivi loi hyvää tunnelmaa. Mökillä luin uuden suomennoksen Friedrich Nietzschen Näin puhui Zarathustra´sta.
Olisiko ehkä pitänyt jättää lukematta?
Friedrich Nietzsche (1844-1900) on älykköjen, luovien, kumouksellisten, huumorintajuisten ja vastarannankiiskien huipputerävä, mutta omituinen filosofi. Lukiessa välillä nauratti niin, että hermot oli mennä. Sitten taas ärsytti se itsekeskeinen vatvominen ja jauhaminen – taisi oma tosikkomaisuuteni hiipiä esiin.
Uuden suomennoksen esipuheessa filosofi Esa Saarisen muistuttaa: ”Jo tyylinsä vuoksi Nietzschen teokset ovat sovinnaisille ihmisille sietämätöntä luettavaa.” Hän vielä tiivistää: ”Nietzsche energisoi.”
Iski karmea alemmuuskompleksi, koska minulle Nietzsche energisoi naurukohtausten ohella myös päänsäryn, kun piti yrittää sulattaa sulamatonta. Turha minun on ryhtyä analysoimaan ja tulkitsemaan tätä yhtä suurta eurooppalaista filosofia. Sen ovat tehneet ja tulevat tekemään monet muut. Pistän tähän muutaman sitaatin.
Ajattelen, että otan kirjasta sen, mikä resonoi positiivisesti oman mielenmaisemani kanssa.
Nietzshe pistää myyttisen Zarathustaran suuhun opetuksia ja elämänohjeita. Zarathustran arvellaan eläneen noin 3000 vuotta sitten ja perustaneen muinaispersialaisen uskonnon, josta on siirtynyt piirteitä myös kristinuskoon.
Laitan tähän muutaman tekstiyhteydestä irrallisen lainauksen kirjasta. Irrallisuus ei ole ongelma, koska Nietzsche kirjoittaa vähän kuin sekaisin näytelmää, runoa, aforismia ja päiväkirjaa. Hänen logiikkansa etenee ihan omalla tavallaan. Siinä ei tekstiyhteydellä monestikaan ole paljon merkitystä. Nietzsche on hyvin epäakateeminen, enemmänkin ehkä runoilija tai sanoilla säveltäjä.
”Ja jopa minusta, joka pitää elämästä, tuntuu siltä kuin perhonen ja saippuakuplat – ja kaikki muu sellainen ihmisten keskuudessa – tietäisivät eniten onnesta.” (s.54)
”Tietyille ihmisille et saa antaa kättäsi, vaan ainoastaan käpäläsi: ja haluan, että käpälässäsi on myös raatelukynnet. Mutta pahin vihollinen, jonka voit kohdata, on aina sinä itse; sinä itse väijyt itseäsi luolissa ja metsissä.” (s.74)
”Lääkäri, auta itseäsi: näin autat potilastasikin. Olkoon potilaalle parasta hoitoa se, että hän näkee omin silmin sen, joka parantaa itse itsensä.” (s.86)
”On olemassa tuhansia polkuja, joita ei ole vielä kuljettu: on tuhansia terveyden muotoja ja elämän salasaaria. Ihminen ja ihmisen maailma ovat edelleen ehtymättömiä ja tutkimattomia.” (s. 86)
”Te kunnioitatte minua; mutta mitä jos kunnioituksenne jonakin päivänä luhistuu? Olkaa varovaisia, ettei kaatuva patsas lyö teitä kuoliaaksi.” (s. 87)
Ikävä kyllä, Nietzsche ei oikein tajunnut naisia. Hän ei kyennyt ymmärtämään, että nainen on muutakin kuin rakkauteen kykenevä. No, tuon ajan yleinen käsitys oli, että naiset olivat kakkosluokan kansalaisia ja tyhmempiä kuin miehet. Filosofin naisia koskevia tekstejä ei siis ole syytä noteerata, koska ne ovat niin vanhanaikaisia ja sävyltään ahdistuneita. Friedrichillä oli takanaan kovien ja jyrkkäuskovaisten naisten kasvatus sekä onneton rakkaussuhde venäläiseen ylhäisönaiseen, jotka lienevät jättäneet jälkensä häneen.
Voimaeläimet kotka ja käärme
Kiinnostavaa on, että Nietzsce taisi uskoa voimaeläimiin – tai siis Zarathustranhan ne eläimen olivat: kotka ja käärme. Tosin filosofi ei nimittänyt näitä VOIMAeläimiksi, mutta voimaa ja iloa ne välittivät:
”Näin Zarathustra oli puhunut sydämelleen auringon ollessa korkeimmillaan: silloin hän loi kysyvän katseen taivaalle kuullessaan yläpuoleltaan terävän linnun huudon. Ja katso! Kotka liiteli laajoin kaarin ilman halki, ja mukana roikkui käärme, ei saaliina, vaan ystävänä, kiertyneenä kotkan kaulaan. ´Siinä ovat eläimeni!` Zarathustra sanoi iloiten sydämessään. ” (s.38)
Tässä on viisas ajatus sydämestä:
”Ihmisen on pidettävä sydämestään kiinni; sillä jos hän päästää sen menemään, kuinka nopeasti hän voi menettää päänsä!” (s. 98)
… sekä luomisesta:
”Mitä te olette tähän asti kutsuneet maailmaksi, se teidän on ensin luotava.” (s. 94)
… ja näin Zarathusta puhui omasta oppineisuudestaan:
”Kun makasin unessa, lammas rouskutti murattiseppelettä päästäni – rouskutti ja sanoi: ´Zarathustra ei ole enää mikään oppinut.´ Sanoi sen ja käveli pois, arvostelevasti ja turpa pystyssä.” (s. 129)
Pitäisiköhän lammasta uskoa?
Kirja
Friedrich Nietzsche. Näin puhi Zarathusta. Kirja kaikille eikä kenellekään. Pikku-idis. Tallinna 2014.