Lallin patsas Köyliössä.
Lallista on tullut myyttinen sankari. Hän tappoi keskiajalla Suomen ensimmäisen piispan, Pyhän Henrikin.
Kansan suussa levinneen tarinan mukaan Henrik ryösti Lallin kotoa ruokaa, kun Lalli itse ei ollut paikalla. Joidenkin tarinoiden mukaan piispa olisi antanut rahaa vastikkeeksi näistä pakkolunastetuista sapuskoista. Joka tapauksessa vaimo Kerttu joutui piispan väkivaltaisten apumiesten käskystä keventämään perheen ruokavarastoja ristiretkiseurueelle eräänä talvena 1100-luvulla.
Tästä Lalli hermostui, kiskaisi sukset seinustalta, otti kirveen mukaansa ja lähti Köyliön järven jäälle Henrikin perään. Siellä hän runnoi kirveellään Henrikin kuoliaaksi.
Lalli on nähty suurena syntisenä ja pyhän kirkon häpäisijänä. Tästäköhän mahtaa juontua halventava sana juoppolalli? Ei ole tarkkaa tietoa siitä, miksi Lalli kosti niin verisesti, että tuli ruumiita. Siinä saattoi olla hallitsematonta raivoa ja vihaa ruotsalaisia ristiretkeilijöitä kohtaan. Voi olla myös, että suomalainen talonpoika kosti epäoikeudenmukaisen kohtelun. Henrikin murha on tulkittu myös – ja nykyään tulkitaan yhä useammin – kansallissankarin uroteoksi. Lalli vastusti vieraan vallan outoa edustajaa, ruotsalaisen kirkon piispaa.
Kävin viikonloppuna Köyliössä, jossa Lallin patsas seisoo jämäkkänä kunniapaikalla puistossa. Patsaan vierellä tuntui historian havina. Täällä on asuttu, eletty, vihattu ja rakastettu jo tuhat vuotta sitten.
Sammallahdenmäen tunnetuin röykkiö on ”kirkonlaattia”. Kansantarinoiden mukaan se on hiisien rakentama.
Mutta alueella on vielä monin verroin vanhempia merkkejä asumisesta. Shamanismin harrastajien kanssa kävimme myös lähistöllä, Rauman Lapissa, sijaitsevilla Sammallahden hautaröykkiöillä. Siellä on nelisen kymmentä kivistä koottua kasaa, jotka kertovat pronssikaudella (1500-500 eKr.) läntiseen Suomeen levinneestä skandinaavisesta kulttuurista. Vainajat haudattiin kivistä tehtyihin röykkiöihin.
Sammallahdenmäki on Unescon maailmanperintöluettelossa.
Täällä aistii muinaisuuden hengen. Tietäjät, näkijät ja shamaanit olivat tuohon aikaan arkisia asioita. Nykyisin heidän tilallaan ovat tilastotieteilijät, talousanalyytikot, lääkärit, papit, psykologit, tulevaisuudentutkijat ja muut asiantuntijat. Silti ihmisen elinympäristön ja yhteiskuntien muutos ei ole muuttanut niin paljon ihmisyyttä kuin ehkä luulemme. Muinainenkin ihminen on halunnut kokea henkisyyttä, transsendenssia, kohoamista. Hän on luonut kalliomaalauksia, soittanut rummullaan musiikkia, tanssinut, ehkä laulanutkin ja palvonut jumaliaan. Ihminen ja hänen kokemusmaailmansa oli tuolloin tiiviisti kytköksissä metsän eläimiin, puihin, kasveihin ja luontoon kaikkineen.
Jäkälää Sammallahdenmäellä.
Nyt, vuonna 2014, voin Sammallahdenmäen kallioilla tuntea, että olen jatkumoa pitkässä ihmisyyden sarjassa, joka jatkuu jälkeenikin. Tunne on huimaava. Samalla nautin jäkälämetsän tuoksusta. Aistin vierailijoiden tallaaman polun vieressä muinaisiin kiviröykkiöihin haudatut sielut. Ne puhuvat tämän päivän ihmisille: ”Kuunnelkaa luontoa. Huomatkaa metsät, niityt, järvet, joet ja meret, kun rakennatte onneanne. Ilman niitä olette vajaita, keskeneräisiä tynkäonnen onkijoita”.
Mieli vaeltelee muinaisuudessa, kun asetun auton ratin taakse, näpsäytän radiosta nykymusiikkia pauhaamaan ja ajelen asfalttitietä kauas Sammallahdenmäeltä. Tänne tulen vielä uudestaan.