Mielessä valo

Tity-tity-tity-tity, nopeatempoinen viserrys herättelee talviunesta, horroksesta jossa olen saanut levätä yli pimeimmän ajan. Alkava kevät nostaa tunteita. Sisällä kihelmöi ja kiertää kutkuttavasti, kun luonto ilmoittelee erilaisin merkein heräämisestään.

Koivujen rungoista ymmärrän puiden olevan jo valveilla. Kosketan karhean samettista pintaa. Kädessä tuntuu lämpöä.  Mahla, elämän neste virtaa siellä jo. Tämä runko ei todellakaan enää nuku, se sykkii elämään herännyttä puunhenkeä.

Maan tuntee tuoksusta. Valkoisia läikkiä näkyy enää harvakseltaan. Lumen liiskaamat, puoliksi mädäntyneet lehdet peittävät viimevuotista metsänheinää. Näkymää ei voi sanoa kovin värikylläiseksi, mutta kevättalvisen maan tuoksusta on pääteltävissä, että kylmin aika meni jo.

Pitkän pimeän jakson jälkeen aamuaurinko heittää yllätyssäteitään. Vaikka puiden katveessa on vielä harmaanruskeaa, taivaalta virtaa oksien välistä valoa. Superenergiaa.

Mielialani valostuu, kevenee, kirkastuu. Ajatus laajenee ja alan kuulla lintujen liverryksen kirkkaampana. Alan nähdä punaista, vihreää ja oranssia harmaudessakin. Näen ne ehkä sydämelläni, jossa on suru, ilo ja lukuisa joukko muitakin tunnelmia vierekkäin. Tai ehkä näen ihollani. Käsitän, että elämä ei ole musta-valkoista, vaan värikästä. Tajuan itsekin eläväni tätä värikkyyttä todeksi. Olen osa luontoa kuten kaikki ihmiset ovat.

Rinnassa hienovaraisina värähtelyinä keinuva kevät levittäytyy koko kehoon. Tulee hyvä mieli.

Juuri nyt hyvää mieltä täydentää Kalifornian aurinko!

Saavuin nimittäin San Franciscoon. Täällä on lämmintä ja valoa. Katselen muutaman päivän tätä kuuluisaa ja monikulttuurista kaupunkia ja sitten otan bussin pohjoisen suuntaan, Petalumaan, tapaamaan täkäläisiä shamanoijia ja tutustumaan Amerikan alkuperäiskansojen parantamistraditioihin.