Meditaatiota tutkitaan kouluissa. Hyvä, Folkhälsan!

Vihdoinkin. Vielä kymmenen vuotta sitten tämä ei olisi ollut mahdollista. Mutta Suomikin muuttuu, tosin hitaasti.  Kansanterveysjärjestö Folkhälsan ja Helsingin yliopisto alkavat ensi syksynä tutkia, edistävätkö tietoisuustaidot (englanniksi mindfulness) lasten ja nuorten mielenterveyttä.Tietoisuustaitoja tutkitan HS 18.2.2014.

Tietoisuustaidot ovat meditaatiota, joka taas pohjaa itämaiseen jooga- ja/tai zenfilosofiaan mielen ja kehon yhteistoiminnasta ja keskittymisen ja rauhoittumisen ideasta. Hesarin uutisessa mainitaan, että  tietoisuustaitojen idea on zenbuddhalaisessa perinteessä, mutta sanoja jooga tai meditaatio jutussa ei käytetä.

Mielenkiintoista. Miksi sanoja meditaatio ja jooga ei käytetä, vaikka ne liittyvät läheisesti mindfulnessiin?

”Tietoisuustaidot” on todellakin yksi meditaation muoto, jonka on lanseerannnut länsimaihin 1980-luvulla John Kabat-Zinn. On olemassa lukuisia, toisistaan poikkeavia meditaation muotoja. Yksi niistä on juuri mindfulness eli tietoisuustaidot. Suomen kielessä meditaatiosta puhutaan joskus mietiskelynä, josta monille nousee mielikuva pohdinnasta ja funtsailusta. Sitä tietoisuustaidot kuten muutkaan meditaation muodot eivät ole. Nehän ovat pohdinnasta ja funtsailusta vapautumista, mielen ”tyhjennystä”. Samaan tähtää perinteinen intialainen, hindulaistaustainen joogafilosofia, jolla myös on lukuisia moderneja harjoitusmuotoja.

Suomessa psykologi, filosofi ja tutkija Lauri Rauhala kirjoitti aiheesta jo vuonna 1986  julkaistussa teoksessaan Meditaatio.  Hän jopa suositteli meditaation käyttöön ottoa kouluissa! Nyt, lähes 30 vuoden kuluttua sitä aletaan tutkia. Piti näköjään tulla todisteita ulkomailta ennen kuin asiaan tartuttiin Suomessa.

Terveydenhuollossa (Suomessa) ei vielä sovelleta laajasti joogan ja meditaation hyötyjä. Meillä on kuitenkin jo aika paljon lääkäreitä, sairaan-, terveyden- ja lähihoitajia, erilaisia terapeutteja ja täydentäviä hoitajia, jotka soveltavat meditaatiotekniikoita työssään. Kansainvälistä tutkimusnäyttöä hyödyistä on runsaasti. (Aiheesta lisää kirjoituksessa Myönteinen maanantai ja positiivisuuden voima, toukokuu 2012)

Miksi edetään näin hitaasti?

Suomalainen hitaus on ymmärrettävää sitä taustaa vasten, että meillä on vuosikymmeniä suhtauduttu sekä terveydenhuollon että tieteen piirissä välinpitämättömästi, jopa vähättelevästi kaikkeen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, mikä ei ole yhteydessä joko länsimaiseen lääketieteeseen tai kristilliseen traditioon.

Mainitsen kaksi ääriesimerkkiä. Lääkäri ja kristillisdemokraattinen poliitikko Pekka Reinikainen uhoaa vuonna 2005 julkaistussa kirjassaan Noituuden paluu lääketieteeseen, että joogan harrastaminen on ”pahan valtakunnan ilmentymää” ja että kaikki vaihtoehtoiset hoitomenetelmät, myös akupunktuuri, ovat ”sielun vihollisen toimia”.

Toinen kristillinen fundamentalisti ja lääkäri Marjut Vironhovi sanoo, että akupunktiossa ”on kysymys joko täydellisestä humpuukista tai sitten täydellisten demonisten voimien siirrosta” (Vironhovi 2005).  Vaikka hoitaja olisi lääkärikin, potilas on hänen mukaansa todennäköisesti vaarassa. Vironhovi suhtautuu jopa psykoterapiaan varauksin, mikäli siihen ei liity selkeää kristillistä aatemaailmaa. Humanistinen ajattelu, johon psykoterapia nojaa, voidaan hänen mielestään nähdä vastakkaiseksi kristilliselle sielunhoidon ajattelulle. ”Synti- ja syyllisyyskysymyksiin näillä aatehistoriallisilla näkemyksillä on ainakin erilainen vastaus”, Vironhovi (2005) toteaa. Jos syntiä, syntisyyttä, jeesuksen ristiä ja armoa ei oteta mukaan terapiaan, on kysymys maallisesta tekniikasta, jossa kunnia hoitamisesta menee ihmiselle itselleen tai hoitajalle. Vironhovi nimeää ”psykouskonnoksi” uskonnollisuudella kuorrutetut hoitomuodot, joihin ei sisälly Jeesusta.

Vironhovin näkemys ihmisestä, hengellisyydestä ja terveydestä on hyvin kapea.  En suosittele hänen kirjaansa Valhe – faktaa uskomushoidoista. Se on pöyristyttävä, mutta jos kiinnostaa, kirja  löytyy Kristillisestä kirjakaupasta, joka mainostaa teosta nettisivuillaan.

Suomessakin on muinaista, unohdettua viisautta

Nämä kaksi esimerkkiä kuvaat ajattelutapaa, joka kieltää täydellisesti historialliset tosiasiat eli muinaisten viisauksien toimimisen käytännössä. Suomessakin omaa kalevalaista ja shamanistista viisauttamme on aikanaan käytetty parantamiseen ja ihmismielen eheyttämiseen. Se on unohtunut.  Kristinuskon kovan jyrän alla aina 1500-luvun lopulta lähtien muinaissuomalainen perinne on muuttunutkin synniksi ja pahan vallaksi. Esimerkiksi luontouskonto eli käsitys ihmisestä osana pyhää luontoa ja luonnosta osana ihmisyyttä, on fundamentalistikristittyjen piirissä demonisoitu.

Keskiajan lopulta lähtien suomalaisten muinaisen, alkuperäiskansan oman luonnonläheisen maailmankuvan ja lähetyskristillisyyden välillä oli skismoja ja valtataistelua, myös maallisesta omaisuudesta. Kristillisyys voitti käyttäen paikoin koviakin otteita. Niistä on paljon historiallisia dokumentteja, mutta vähän julkisuuteen tuotua tietoa.

Kun joku asia demonisoidaan eli määritellään pahaksi, sitä kartetaan ja hyljeksitään. Näin on käynyt monille hyville kansanparannustavoille, esimerkiksi metsämeditaatiolle  eli luonnon parantavaan ja eheyttävään voimaan luottamiselle. Pauliina Kainulainen, teologi ja kirjailija on virkistävä poikkeus. Suosittelen hänen erinomaista kirjaansa Metsän teologia (2013). Siinä aletaan taas muistaa unohtunutta.

Ihminen –monimuotoinen pakkaus mieltä, kehoa ja ympäristöä

Vallitsevassa lääketieteellisessä ideologiassa taas on käynyt niin, että koska meditaation tapaisissa hoitomuodoissa on hankala eristää ”vaikuttavaa ainetta tai tekijää”, kuten mielen sisäisiä tiloja, niin niiden tutkimuskin on sivuutettu tutkimusmenetelmällisten ”puutteiden” vuoksi. Siitä on seurannut hokema ”Koska ei ole tutkittua tietoa, nämä auttamisen muodot ovat tehottomia”. Hokema on tietenkin virheellinen, sillä tehottomuutta ei voi johtaa siitä, että jotakin ei ole tutkittu.

Kysymys on perimmältään ihmiskäsityksestä, eli siitä mitä ihmisessä pidetään terveyden ja hyvinvoinnin kannalta olennaisena: fyysisyyttä, psyykkisyyttä, sosiaalisuutta, hengellisyyttä vai kaikkia samanaikaisesti. Kysymys on myös siitä, kuinka vallitseva ihmiskäsitys näkyy tieteessä ja käytännön elämässä.

”Suuresta kuplasta” eli kapeaan, dualistiseen (ruumis tiukasti erillään mielestä) ihmis- ja terveyskäsitykseen nojaavasta ideologiasta ollaan onneksi pikku hiljaa luopumassa, mihin lienee vaikuttanut se, että me tavalliset kansalaiset olemme äänestäneet käyttäytymisellämme.

Joogaa, meditaatiota (mm. mindfulnessia) ja muita täydentäviä terveyden edistämisen muotoja on alettu suosia huolimatta virallisen systeemin nuivasta, jopa vihamielisestä (esim.Markku Myllykangas)  suhtautumisesta.

Aika usein ihmiset tuntevat itse, mikä heille on hyväksi, kun kuuntelevat rakastavasti kehoaan ja mieltään. Tässä kuuntelussa on terveydenhuollolla paljon tehtävää. Se voisi osallistua siihen aktiivisesti tukemalla ja vahvistamalla ihmisen ikiomaa psyko-fyysis-spirituaalista terveysvoimaa. Ehkä terveyskeskuksissakin pitäisi käynnistää tutkimus, miten tietoisuustaidot/ meditaatio lisäävät kroonisesti sairaiksi määriteltyjen ihmisten terveyttä.

Voi olla, että Hesarin toimittaja Päivi Repo (ehkä myös koululaistutkijat itsekin) välttävät sanojen jooga ja meditaatio käyttöä häivyttääkseen sen tosiasian, että mindfulness-tutkimusaihe liittyy ikiaikaisiin perinneviisauksiin eli  juuri niihin, joita nykyinen, virallinen terveyssysteemi on näihin päiviin saakka pitänyt tehottomina, turhina ja tieteelle vieraina muinaisuuden jäänteinä, fundamentalistit jopa haitallisina  tai  ”pahan valtakunnan ilmentyminä”. Häivyttämisellä on ehkä tiedostamatta haluttu välttyä fundamentalistisesti ajattelevien nuivuudelta.

Jooga ja meditaatio ovat hienoja, terveyttä edistäviä asioita. Niiden vaikutuksista ja käytön laajuudesta on runsaasti  kansanvälistä tutkimusta. Nyt Suomikin aloittelee. Ehkä tämä on alku laajemminkin täydentävien hoitojen tieteelliselle tutkimukselle maassamme.

Huipputekninen lääketiede kaksoissokkokokeineen, magneettikuvantamisineen ja laserkirurgioineen eläköön sulassa sovussa ja keskinäisessä kunnioituksessa mieli-keho –hoitomuotojen, meditaation ja täydentävien hoitojen kanssa. Nämä eivät ole vastakkaisia, vaan rinnakkaisia asioita.

Kirjoja

Kabat-Zinn Jon (2008) Kehon ja mielen viisaus. Tietoisen läsnäolon parantava voima. Cosmoprint. Basam Books.
Kainulainen Pauliina (2013) Metsän teologia. Kirjapaja. Otava. Keuruu.
Rauhala Lauri (1986). Meditaatio.  Otava.
Reinikainen Pekka (2005) Noituuden paluu lääketieteeseen. Saarijärven Offset. Saarijärvi.
Vironhovi Marjut (2005) Valhe – faktaa uskomushoidoista. Karisto.  Hämeenlinna.