Noitavainoista tulevat ensimmäisenä mieleen keskiajan noitanaisten upottaminen järveen tai heidän polttamisensa roviolla. Keskiajasta nouse mielikuva valtion ja kirkon järjestelmällisestä noitajahdista.
Mielikuva ei vastaa todellisuutta. Marko Nenonen, noitavainotutkija antaa kirjoissaan vivahteikkaamman kuvan muinaisesta maagisesta ajattelusta ja vainojen todellisuudesta. Missään valtiossa ei ollut systemaattista suunnitelmaa tuhota noitia. Silti kymmeniä tuhansia ihmisiä kuoli noitaoikeudenkäyntien tuloksena.
Suomessa tyypillinen noituudesta syytetty ihminen Nenosen tutkimusten (1994) mukaan oli aviosäätyinen ja keskivarakas talonpoika tai hänen vaimonsa. Noituuteen uskominen tuli ilmi riitatilanteissa, kun toisen ihmisen kunniaa tai etua oli loukattu. Myös kerskailu ja mahtailu tai välinpitämättömyys muiden kärsimyksistä saattoi johtaa noitaepäilyihin. Joskus mielisairaus saattoi riittää noitaoikeudenkäyntiin. (1994)
Miehiä syytettiin useimmiten ihmisten noitumisesta. Naisia koskivat epäkristilliset parannustaiat. Niistä saattoi saada mestaustuomion. Vuonna 1678 rantsilalainen Elias Simonpoika Pullo mestattiin, kun hän oli yrittänyt parantaa Puuskan isännän puunukella, jonka tarkoitus oli lepytellä metsänhaltija, joka taudin oli aiheuttanut. (1994)
”Kun 1600-luvun oppineet ryhtyivät kyselemään taikuudesta, heitä eivät kiinnostaneet taikuuden vaikutuksesta annetut selitykset. Viisaat miehet tiesivät sen jo: taika perustui pirun maanitteluun. Oppineita kiinnostivat vain temput jotka erosivat kristillisen kirkon menoista ja olivat todisteina vääräuskoisuudesta.” (Nenonen 1994)
Mielenkiintoista on, että katolisissa uskonmenoissa oli käytetty esimerkiksi suolaa, mutta luterilaisuus tuomitsikin sen ankarasti. Näin kansanparantajienkin suolan käyttö maagisena välineenä tuomittiin.(Nenonen 1994)
Ja nyt se on vain mauste, epäterveellinen liiallisesti käytettynä!
Omaisuusriita vainojen taustalla
Suomalaisten noitaoikeudenkäyntien taustalla oli Nenosen (1994) mukaan lähes poikkeuksetta omaisuusriita, josta henkilösuhteiden kärjistyessä sikisivät noituusepäilyt. Tavallisesta noituudesta syytti naapuri tai kyläläinen, joka oli kärsinyt vahinkoa. Ennen noituussyytettä oli riidelty pellosta, lampaasta, viljasta, varkaudesta tai muusta maallisesta. Vahingoittavan noituuden oikeudenkäynnit muistuttivat tavanomaisia riita- ja rikosjuttuja (Nenonen 1994)
Parantajienkin toimia oli esillä, mutta käräjillä ei käsitelty niinkään itse parantamista kuin sitä tapahtuiko parantaminen noituuden avulla. Jos parantaja pystyi osoittamaan, että hän oli saanut parantamisen lahjansa Jumalalta, syytteestä saatettiin luopua. (Nenonen 1994)
Keskiajalla oli omituisinta se, että samaan kun aikaan noituus julistettiin kielletyksi, papit ottivat maagikoiden tehtävät. Koristeelliset kirkot todistivat kristillisen kultin mahtavasta voimasta. Kirkon ihmeellinen voima ilmeni myös anekaupassa. Ihminen saattoi auttaa sieluaan, kun osti aneita.
Entä tänään? Mitähän me uhraamme sielumme pelastukseksi? Millaisia aneita maksamme onnestamme?
Jeesus oli noita
Maineikkaita Raamatun henkilöitä, kuten Neitsyt Mariaa ja Jeesusta, pidettiin keskiajalla kansan parissa yleisesti noitina, jotka pystyivät taikomaan ja tekivät ihmeitä. (Nenonen 2007).
Kirkkoa pidettiin jumalallisena luomuksena, jolla oli taivaallinen voima pelastaa ihminen, kun hän osallistui kirkonmenoihin ja sakramentteihin. Papit Jumalan valtuuttamina ohjasivat taivaallisen valon ihmisten päälle. Kirkko sinällään pelasti, ei se, että luettiin kirkon opinkappaleita ja Raamattua.
Entä tänään? Kuka meidän päällemme ohjaa valon? Mihin sakramentteihin osallistumme pelastuaksemme? Tulee mieleen ostossakramentti joulun alla. Ja usko rationaalisuuteen ja horjumattomaan ihmisjärkeen. Valaiseeko meitä ehkä tiede, tutkimus ja faktojen valo?
Summittaista syyttämistä
Noituus ja taikuus joutuivat pikku hiljaa kirkon maalitauluksi. Melkein mistä tahansa voitiin syyttää. Noita saattoi olla naapurin isäntä, emäntä tai joskus lapsikin. Ilmiantoja tekivät toisilleen kateelliset ihmiset. Erityisesti noituutta ilmeni vauraissa yhteisöissä, joissa vallasta taisteltiin. Noitasyytöksiä oli tosin kaikissa yhteiskuntaluokissa.
Jälkipolville välittynyt mielikuva, että keskiajan noidat olivat pääasiassa naisia ei Nenosen tutkimuksista saa tukea. Ei ole näyttöä, että naisia olisi syytetty noidiksi useammin kuin miehiä.
Suuret joukko-oikeudenkäynnit Länsi-Euroopassa päättyivät 1600-luvun loppupuolella. Yksittäisiä noitasapatti- tai paholaisoikeudenkäyntejä oli tosin vielä 1700-luvullakin, jolloin noituudella vahingoittamisesta saattoi saada kuolemantuomion. (Nenonen 2007).
Hyvää Uutta Vuotta
Toivotan Onnellista Vuotta 2014 ja Onnekkaita Uudenvuodentaikoja!
Kirjat
Nenonen Marko, Kervinen Timo 1994. Synnin palkka on kuolema. Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1700-luvulla. Otava. Keuruu.
Nenonen Marko 2007. Noitavainot Euroopassa. Ihmisen pahuus. Otava. Keuruu.
Nenonen Marko 2006. Noitavainot Euroopassa. Myytin synty. Otava. Keuruu