Nykyajan siperialainen ortodoksipappi kirkossaan.
Muinoin, monta sataa vuotta sitten sitten samojedit, kaukaista suomensukuista kieltä puhuva alkuperäiskansa Siperiassa uskoi luonnonhenkiin ja palvoi pyhiä paikkoja, kuten puita tai erityisiä kiviä.
Vuosista sitten he olivat jo virallisesti ortodokseja. Käännytystyö oli nimittäin jatkunut jo pari vuosistaa. Epävirallisesti he tosin luottivat edelleen muinaiseen shamanistiseen maailmankuvaansa.
Tunnettuja Siperian kävijöitä ja suomalais- ugrilaisuuden tutkijoita olivat Matthias Alexander Castren (1813- 1852), August Ahlqvist 1889), Uno Harva (Holmberg) (1882-1949) ja Kai Donner (1888- 1935), joka oli erityisen kiinnostunut samojedien kulttuurista.
Donner asui pitkiä aikoja samojedien parissa Krasnojarskin ja Tomskin alueella. Näin hän tutustui tutkittaviinsa syvällisesti ja saavutti heidän luottamuksensa. Kokemuksistaan hän kirjoitti kirjan Siperian samojedien keskuudessa (2012, alkuperäispainos 1923). Ohjelma Donnerista Ylen elävässä arkistossa.
Virallisesta ortodoksisuudesta huolimatta samojedit palvoivat salaa omia luonnonjumaliaan ja shamanistiset toimitukset olivat kansan keskuudessa jopa suositumpia kuin ortodoksipappien liturgiat. (Sama ilmiö havaittiin muuten myös Lapissa, jossa kirkko käännytti joskus kovinkin ottein saamelaisia ja tuhosi shamaanirumpuja, seitakiviä ja muita pyhiä paikkoja. Silti muinaista luontouskontoa ei pystytty kokonaan hävittämään. Nykyisin on nähtävissä jopa elpymisen merkkejä)
Samojedien oli vaikea käsittää, että kristinusko (ortodoksisuus) olisi jotenkin parempi kuin heidän oma shamanistinen luonnon palvontansa. He kääntyivät mieluummin metsän hengen ja veden haltijan kuin tuntemattomien ortodoksipyhimysten puoleen. ”Kaikkihan ne ovat ihmiskädestä lähteneitä”, samojedi sanoi Donnerin mukaan.
Ortodoksien taivaan jumala jäi samojedeille etäiseksi. Sen sijaan luonnossa ja ympärillä olevien henkien (haltioiden) määrä oli suuri. Tärkeimpiä olivat metsän ja veden henget. Metsän henget olivat yleensä hyvänsuopia ihmiselle, mutta vedenhenget voivat olla ilkeämielisiäkin. Siksi niitä pelättiinkin.
Lähetystyö, tiede ja kolonialismi
Sekä ortodoksinen kirkko että valtiovalta lähettivät 1700-luvulla ”asiantuntijoita” Siperiaan valistamaan kansaa ja käännyttämään sitä shamanistisista uskomuksista kristinuskoon. Myös tieteellinen harrastus ja käännytysinto kulkivat käsi kädessä. Kerrotaan, että muuan kasakkapäällikkökin, joka oli ottanut osaa kapinaan, sai armahduksen sillä ehdolla, että lähtisi käännyttämään siperialaisia (Krohn 2008).
Kai Donner suhtautui krittisesti käännytystyöhön: ”Polttamalla ja hävittämällä alkuasukasten temppeleitä ja heidän jumaliansa sekä halveksimalla heidän uskonnollisia tunteitaan papit tietenkin sitä paitsi synnyttävät katkeruutta ja herättävät mitä syvintä epäluuloa edustamansa uskoa kohtaan.” (Donner 2012)
Donner huomasi kristillisen lähetystyön ongelmallisuuden Siperian samojedien keskuudessa. Kristillisten kirkkokuntien esitaistelijoille kaikkialla maailmassa on ollut tyypillistä täydellinen ymmärtämyksen puute muiden uskonnollisia käsityksiä ja perittyä vakaumusta kohtaan.
Ongelmalliseksi Donner näki sen, että rajuotteinen käännytystyö oli saanut aikaan sen, että kansa luopui perinteisestä shamanistisesta maailmankuvastaan. Kun se ei kuitenkaan voinut omaksua uutta, ehkä omituiselta tuntuvaa ortodoksista uskonkäsitystä, ihmiset tulivat uskonnollisesti välinpitämättömäksi eivätkä piitanneet mistään uskonnosta. Tällä on Donnerin mukaan ollut seurauksia ihmisen eettiseen kasvuun.
Kuitenkaan kokonaista kansaa venäläistäminen ja ortodoksistaminen ei pystynyt hävittämään. Samojedeja elää edelleenkin Siperiassa, tosin vain muutamia kymmeniä tuhansia. Nenetsiassa heitä on eniten.
Metsätemppelit
Kiinnostavaa on, että tutkija Donner suhtautui myötätuntoisesti samojedien metsätemppeleihin ja toteaa, että hän ymmärtää miksi ”luonnonlapsi” menee mieluummin omiensa kanssa tuohon metsäiseen pyhäkköön uhraamaan ja rukoilemaan kuin vaeltaa johonkin räikeästi koristeltuun kirkkoon polvillaan palvelemaan hänelle tuntemattomia ja välinpitämättömiä jumalia.
Pyhille paikoille kokoontui koko heimo vuosittain. Se oli yhteistä juhlaa. Ortodoksiset menot sen sijaan tuntuivat keinotekoisilta ja vierailta. Vallanpitäjät pakottivat kansan osallistumaan niihin. Silti samojedit säilyttivät pitkään pyhän suhteensa luontoon.
Tässä olisi meillä nykyajan ihmisilläkin opittavaa!
Donner kuvaa samojedien ajattelua mielikuvitusrikkaaksi. Juttelu metsän, veden ja ilman henkien kanssa on heille yhtä luonnollista kuin meille rupattelu naapurin kanssa.
Donnerin kaunis kuvaus vihjaa, että meidänkin pitäisi muuttaa ajatteluamme: arvostaa enemmän metsää, vettä ja ilmaa. Ehkä myös muistaa rehellisemmin omaa menneisyyttämme.
Kannatan ajausta. Näin edistetään luonnon ja sen osana ihmisen suojelua.
Kun luonto ymmärretään ”henkiseksi”, ihmisellä on korkeampi kynnys hyödyntää luontoa omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. Luontoa pitää kuunnella. Olemme osa sitä ja se on osa meitä. Se on meidän ystävämme, tukijamme ja kannustajamme. Pitää vain otta vastaan metsän, veden ja puiden lahjoja ja kuunnella niiden neuvoja.
Kirjat
Donner Kai. 2012. Siperian samojedien keskuudessa vuosina 1911-1913 ja 1914. Salakirjat. Raamatutrukikoja. Tallinna. Alkuperäispainos Otava Helsinki 1923.
Julius Krohn 2008. Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus. WS-Bookwell Porvoo-Juva. Alkuperäispainos Helsinki 1894.
Linkki
Louheranta Olavi. 2006. Siperiaa sanoiksi – uralilaisuutta teoiksi. Kai Donner poliittisena organisaattorina sekä tiedemiehenä antropologian näkökulmasta. Academic dissertation. Research Series in Anthropology. University of Helsinki, Finland. Helsinki University Printing House Helsinki. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/sosio/vk/louheranta/siperiaa.pdf