Narjan-Marissa keskellä tundraa värjötellään vielä

Narjan-Marin kaupunkia ympäröi joka puolelta tundra tai metsä-tundra. Kuulen, että  kesä tulee tänne kesäkuun ja lähtee täältä elokuun puolivälissä. Kaupunkilaiset toteavat, että kesä on tavallisesti kylmä ja talvi erittäin kylmä.

Nyt, toukokuun puolivälin jälkeen sataa tihuuttaa lunta. On viileä, hanskat on kaivettava esiin.

Ajelen Volgan kyydissä tutustumassa Nenetsian pääkaupunkiin, johon nousee uusia rakennuksia  hirmuisella vauhdilla. Vanhoja puutaloja revitään alas. Tilalle nousee turkkilaisten siirtotyöläisten pystyttämiä elementtitaloja. Rakennus  rakennukselta valmistuu muutamassa kuukaudessa. Kova tahti näkyy kuulemma laadussa, kertoo Tatjana, joka on syntynyt täällä 1960-luvun alussa.

Tatjana muistaa hyvin ajan, jolloin asuttiin televisiottomissa puutaloissa ilman kotitalousvempaimia. Hän on sitä mieltä, että rakennusvauhti on liian kova ja että öljyteollisuudella on liian paljon valtaa. Nenetsian perinteinen poronhoito on rapautumassa öljyn tuotannon alla.  Porot ja öljy eivät oikein sovi samoille laitumille, varsinkin jos ympäristönsuojelu on jäänyt hunningolle.

Nenetsiläisiä ei tietenkään voi  moittia siitä, että he pyrkivät parantamaan elinolojaan ankarassa, äärimmäisen pohjolan  ilmastossa.

Öljytulot eivät valitettavasti jakaudu ollenkaan tasaisesti. Rikkaat Moskovassa rikastuvat, mutta Nenetsian köyhät eivät lakkaa köyhtymästä. Keskiluokka kylläkin kasvaa, vaikka palkat ovat edelleen Nenetsiassa kuten muuallakin Venäjällä pienet.

Öljystä kertyvän vaurauden lisääntyminen kuitenkin näkyy, esimerkiksi sosiaalipalveluissa. Kaupungissa toimii sosiaalipalvelukeskus.  Vaikeaan elämäntilanteeseen joutuneille on perustettu kriisikeskus.

Nainen lapsensa kanssa tulee turvaan, kun työssä käyvä mies jätti yhtäkkiä perheensä. Puna-sini-valkoiset muovilaukut levitettään lattialle.

Asukkat majoitetaan 3-5 hengen huoneisiin. He valmistavat keskuskessa ruokaa omista tarvikkeistaan yhteisessä keittiössä. Tulijat viipyvät väliaikaismajoituksessa, kunnes löytävät  paremman vaihtoehdon.

Öljymiljoonat eivät täman keskuksen ulkoisissa puitteisssa näy. Mutta onneksi puitteet eivät määritäkään palvelun todellista laatua. Sehän riippuu ihmisistä. Henkilökunta on hyvin ystävällistä ja empaattista.  Toimiston seinällä roikkuu Putin.

Keskellä kaupunkia  seisoo jykevä puukirkko.

Mies ja nainen tulevat samassa oven avauksessa sisään hetkeksi hiljentymään. Kirkon sisustus on tyypillistä ortodoksista ikonipaljoutta. Herkistävää. Rauhoittavaa.

Kirkossa on hyvä rauhoittua.

Sinkkiämpäreihin mahtuu hienosti  vanha heinä ja pihan roskat. Nyt kun ruohikkoa rapsuttaa, niin kesäkuussa se jo alkaa vihertää.

Puistossa nenetsialaiset koivut vielä värjöttelevät viileässä.  Isänmaan muistomerkki on kukitettu.

Neuvostoajasta on jäänteitä  piirihallinnon rakennuksessa, jota koristaa sirppi ja vasara.

Pikavisiitistäni  jäi mukava, mutta jotenkin kaihoisa ja hieman surumielinen olo.  Ehkä  selitys sille  löytyy ikiomasta  suomalaistaustastani. Jollakin tavalla tunnen samaistuvani tämän alueen vähemmistöön eli kaukaisiin kielisukulaisiini nenetseihin. Heillä ei Nenetsiassa ole kovin paljon nykyisin sananvaltaa, vaikka vähemmistövaltuutettu ajaakin heidän asiaansa.

Historiallisesti suomalaisten kielisukulaiset, ugrilaiset kansat  elivät  aina 800-luvulle saakka leppoisasti Uralin molemmin puolin Keski- ja Luoteis-Venäjällä. Slaavilaisheimot valloittivat vähitellen ugrialueet, jolloin alkuperäsikansat pikku hiljaa sulautuivat valtaväestöön eli venäläisiin. 

Suomalaiset ovat suuri kansa verrattuna kielisukulaisiinVenäjällä. Sukulaisrakkaus taitaa olla syynä hienoiseen alakulooni. Toivoisin, että pikkuveljillä ja -sisarilla menisi vähän paremmin.