Valkoinen pilvi tummalla taivaalla.
Joukko lääkäreitä ja tutkijoita taistelee ”puhtaan lääketieteen” puolesta ”pahoja pseudotieteellisiä” vaihtoehtohoitoja eli täydentäviä hoitoja vastaan. Mutta on paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet apua näistä hoidoista.
Tämä kirjoitus on julkaistu tiivistettynä Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla 23.4.2013 Täydentävien hoitojen käyttäjiä on kuultava.
Lääkäri Toni Viinikainen (HS Mielipide 22.4.) on Hannu Lauerman (HS Mielipide 16.4.) tavoin asettunut vastustuslinjalle ja vetoaa siihen, että täydentävien hoitojen lääketieteellisestä tehosta ei ole tutkimusnäyttöä. Riitta Wahlström (HS Mielipide 21.4.) taas katsoo täydentävien hoitojen edistävän terveyttä.
Vastakkain asettelu on turhaa. Käyttäjien kannnalta lääkäripalvelujen ja täydentävien hoitojen välillä ei tarvitse olla ristiriitaa. Hoitofilosofiat, taustateoriat ja lähestymistavat voivat olla erilaisia, mutta eettiset periaateet eli ihmisen loukkamattomuus ja hänen arvojensa kunnioittaminen sekä pyrkimys hyvän tekemiseen ja vahingon välttämiseen ovat yhteistä. Viisaasti sovellettuna täydentävät hoidot voivat erinomaisesti tukea lääkärin ja muiden auttajien työtä.
Tätä puoltavat tutkimuksiin perustuvat tosiasat:
1) Tutkimusten mukaan ihmiset käyttävät täydentäviä hoitoja yleensä lääkäripalvelujen lisänä, ei niille vaihtoehtoina, tai niitä käytetään terveyden edistämiseksi, kehon ja mielen rentouttamiseksi ja vahvistamiseksi.
2) Monet hoitomuodot, kuten akupunktuuri, joita lääkärikunta on aluksi vastustanut, ovat nykyään hyväksyttyjä.
3) Käyttö on yleistä. Tuoretta tutkimustietoa käytön laajuudesta Suomessa ei ole. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa 30-50 % aikuisväestöstä käyttää niitä. Euroopan maissa 10-20 % väestöstä on käynyt CAM (Complementary and Alternative Medicine = täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot) –lääkärin tai –hoitajan luona viimeksi kuluneen vuoden aikana. Tanskassa vuonna 2005 käyttäjäprosentti oli 45 ja joka viides oli turvautunut niihin viimeksi kuluneen vuoden aikana. Amerikan Sairaalayhdistyksen tutkimuksen mukaan noin 20 % sairaaloista on ottanut CAM-terapioita palveuihinsa.
4) Kansainvälisen tutkimuksen mukaan käyttäjät ovat yleensä tyytyväisiä. Hoitojen on koettu edistävän terveyttä.
5) Lääkäriliiton tuoreen selvityksen mukaan lääkärit suhtautuvat hyväksyvästi täydentäviin hoitoihin. Kaikkiaan 56-60 % kyselyyn vastanneista oli kaikkien (henkiparannusta lukuun ottamatta) tutkittujen hoitomuotojen suhteen sitä mieltä, että ”käytettäköön, jos joku siitä saa apua”.
6) Täydentävien hoitojen vaaroilla pelottelu ei perustu tutkimusnäyttöön, sillä haittoja ei ole tutkittu. Sen sijaan joidenkin hoitomuotojen, kuten akupunktion, joogan ja meditaation hyödyistä on kansainvälistä tutkimusnäyttöä. Muista hoitomuodoista kertyy tutkimustietoa sitä mukaa kun niitä tutkitaan. Suomessa tällaista tutkimusta ei tietääkseni ole.
7) Suomalaisten asiaa ajetaan, kun kuunnellaan heitä ja selvitetään, miksi kansalaiset hakevat muitakin kuin lääkäripalveluja ja mitä hyötyä he niistä saavat. Tällaista tutkimustietoa ei valitettavasti Suomessa ole.
8) Vallitseva tiedeparadigma (eli tieteen pohjaksi valitut perusolettamukset, jotka hyväksytään kyseenalaistamatta, itsestään selvinä) vaikuttaa siihen, mitä pidetään tutkimuksen arvoisena, miten on tutkittava ja millaista tutkimusta rahoitetaan julkisin varoin. Täydentävät hoidot eivät ikävä kyllä ole vielä terveystutkimuksen työlistalla. On ymmärrettävää, että tutkimusnäyttöä hoitojen hyödyistä tai haitoista ei tule, jos niitä ei tutkita. Tiedeparadigma kyllä muuttuu, mutta hitaasti.
Jos kotimaista tutkimusta täydentävistä hoidoista, niiden yleisyydestä, käytön syistä, hoitofilosofiasta, koetuista hyödyistä ja haitoista olisi käytettävissä, ehkä juupas-eipäs –keskustelu julkisuudessa laantuisi ja voitaisiin keskittyä olennaiseen eli ihmisten hoitamiseen, terveyden edistämiseen ja hyvinvoinnin parantamiseen.
Jotta Suomessakin voitaisiin osallistua kansainvälisesti vilkastuvaan alan tutkimukseen, Suomen Akatemian olisi avattava täydentävien hoitojen tutkimusohjelma. Näin tutkimus viriäisi ja keskustelu siirtyisi Hannu Lauerman ja Markku Myllykankaan (HS Mielipide 23.4.) kevyehköjä heittoja asiallisemmille linjoille.
Lähteitä
Baarts C, Pedersen IK. 2009. Derivative benefits: exploring the body through complementary and alternative medicine. Sociology of Health & Illness 31: 5:719–733.
CAM Survey 2009. CAM DoC Alliance. The regulatory status of Complementary and Alternative Medicine for medical doctors in Europe. http://camdoc.eu/Survey/Introduction.html
Haettu 22.4.2013.
Ilmanen A, Myllykangas M, Tuomainen T-P, Vertio H, Vuorenkoski L. 2013 Lääkärien suhtautuminen vaihtoehtohoitoihin vuonna 2012. Lääkärilehti 68: 13-14, 1014-1018.
Johnson PJ, Ward A, Knutson L, Sendelbach S. 2012. Personal Use of Complementary and Alternative Medicine (CAM) by U.S.Health Care Workers. Health Services Research 47:1, Part I (February 2012).
Li AW and Goldsmith C-AW 2012. The Effects of Yoga on Anxiety and Stress. Alternative Medicine Review 17 (1): 21-36.
Sharma M and Haider T 2013. Yoga as an Alternative and Complementary Therapy for Patients Suffering From Anxiety. A Systematic Review. Journal of Evidence-Based Complementary & Alternative Medicine vol. 18 (1): 15-22.
Sointu E 2006. The search for wellbeing in alternative and complementary health practices. Sociology of Health & Illness Vol. 28 No. 3, 330–349
Kuva Maija Pyykkönen.
Kansalaiset käyttävät vaihtoehtohoitoja myös säilyttääkseen terveytensä – eivät siis pelkästään sairauksiensa parantamiseen. Stressin purkajina, niska-, selkä- ym. kivuissa ja jännityksissä tai vaikkapa henkisten lukkojen avaajina erilaiset vaihtoehtohoidot toimivat oikein hyvin. Tämä puoli on minusta jäänyt Myllykankaan ja Lauerman nostattamissa keskusteluissa varjoon. Valitettavasti tiedotusvälineet ylläpitävät näitä vanhoja keskusteluasetelmia eivätkä uskalla nostattaa keskusteluun uusia näkökulmia. Sama on ravintoasioissa. Mikael Fogelholm julistaa joka viikko omia viisauksiaan.
Ihmisille täydentävät hoidot voivat, kuten sanot, olla hyvää terveyden edistämistä (Sointu 2006). Tämä, kuten myös käyttäjien kokemukset ovat todella jääneet keskustelussa ulkopuolelle. Tutkimusta argumenttina käyttävien on helpompi vastustaa täydentäviä hoitoja ja pitää yllä hyvä-paha = tietellinen-ei-tieteellinen -uskomusta, kun ei oteta huomioon kaikkia tosiasioita ja useita näkökulmia. Älyllisesti rehellisempää on tarkastella terveysalan ilmiöitä yleensä (ja tässä tapauksessa täydentäviä hoitoja) laajemmasta ja siten totuudellisemmasta perspektiivistä.
Olen tehnyt kokonaisvaltaisen vyöhyketerapeutin työtä vastaanotollani yli 30 vuotta. Tuosta ajanjaksosta voin sanoa varmuudella, että ainakin 18 ihmistä olisi säätynyt kuolemalta tai vakavalta sairaudelta, jos olisin kyennyt tekemään yhteistyötä niiden henkilöiden kanssa, joilla on mahdollisuus käyttää röntgen-, magneetti- jne. laitteita, sekä ottaa verikokeita ja tehdä muita jatkotutkimuksia ja toimenpiteitä havaintojeni pohjalta. Kenen etu on että ihmisten annetaan sairastua ja kuolla, jos heidän terveydentilansa heikkeneminen huomataan muualla kuin virallistetun lääketieteen vastaanotolla, jossa on tarjota 15 min. aikaa ja sekin menee reseptin kirjoittamiseen? Samaan aikaan täydentävät hoitomuodot leimataan huuhaaksi, vaikka suurella osalla terapeutteja on parempi koulutus kuin terveydenhuoltoalan lähihoitajan koulutuksen saaneilla – osalla terapeuteista on jopa sairaanhoitajan, kätilön, fysioterapeutin tai koulutetun hierojan koulutus? Ettei vaan olisi lääketeollisuudella sormensa pelissä, mutta sielläkään ei ole ymmärretty että yhteistyöllä kansa pysyy kunnossa ja sairastuneet voidaan hoitaa. Jos se on lääketeollisuudelle ongelma, että kansa ei sairasta tarpeeksi tuodakseen sinne lisää tuloja, niin sen on tullut aika katsella itseään peilistä. Kansa haluaa pysyä terveenä ja he hakevat ja tulevat hakemaan siihen apua myös täydentävien hoitojen saralta! Liinanblokin lause; ”Viisaasti sovellettuna täydentävät hoidot voivat erinomaisesti tukea lääkärin ja muiden auttajien työtä”, pitää mitä syvimmässä merkityksessään täydellisesti paikkansa. Katsotaan, milloin Suomi omaksuu EU-tasoisen suhtautumistavan myös tässä asiassa, vai onko meidän odotettava lääkäriliiton ja STM:n uusi sukupolvi ennen sitä.