Laulu koti-ikävästä kertoo keski-ikää lähestyvän suomalaismiehen eheäksi kasvamisesta. Se voitti tänään Tampereen elokuvajuhlien kotimaisten dokumenttielokuvien sarjassa pääpalkinnon ja sai muitakin palkintoja. Mika Ronkaisen ohjaamassa elokuvassa nelikymppinen poika ja hänen isänsä matkustavat Göteborgiin muistelemaan menneitä.
Tarinan pääpointti on siinä, että elkuva osoittaa lapsuuden lähtemättömän vaikutuksen ihmisen elämässä. Kun poika joutui vanhempiensa kanssa muuttamaan kaksivuotiaana Ruosiin ja murrosiän kynnyksellä takaisin Suomeen, aikuisena hän ei oikein saa kiinni juuristaan. Ne kun ovat kummassakin maassa.
Neljääkymmentä lähestyessään dokumentin päähenkilö alkaa tuntea, että ei oikein kuulu mihinkään. Omituinen tyhjä palanen sielussa vaivaa, vaikka hänellä on rakastava vaimo ja upea pikku poika ja iäkkään isänkin kanssa suhteet ovat kutakuinkin kunnossa.
Hän on poistanut mielestään Ruotsissa vietetyn elämänsä, lapsesta nuoreksi kasvamisen, Göteborgin ruotsalaiset ja suomalaiset jalkapallokaverit, koulun käynnin asuintalon kellarihuoneistossa ja epämääräisen vierauden tunteen Ruotsissa. Suomalaiset, vaikka olivatkin kovia työmiehiä, määrittyivät kuitenkin 70- ja 80-luvulla toisen luokan kansalaisiksi.
Tämän kaiken päähenkilö halusi unohtaa. “Eihän niillä Ruotsin vuosilla ollut mitään merkitystä.”
Omien juuriensa, oman historiansa tunnistaminen on kuitenkin välttämätöntä jokaiselle, joka haluaa tuntea itseään paremmin. Ei voi tulla kokonaiseksi, jos elämän palapelistä jätetään paloja pois.
Göteborgin matkalla isä ja poika ajavat pitkiä matkoja mersulla ja kerovat kumpikin omaa tarinaansa Ruotsin ajasta. Katsellaan entistä kotitaloa. Tunnustellaan kaupunkia. Läpi käydään myös isän kohtuuton juopottelu (ja myöhempi raitistuminen), pojan katkerat muistot siitä, että isä vietti monta vuotta merillä, kun poika eli lapsen elämää Ruotsissa äidin kanssa. Myös muista elämän “kokkareista” puhutaan. Kummankin posket kostuvat, mutta nauruakin riittää.
Elokuva viestittää lämminhenkisellä, rehellisellä ja humoristisella kerronnallaan kokonaiseksi kasvamisen työstä. Siitä, että salaisiin nurkkiin ei kannata jättää piileksimään luurankoja. Ne voi nostaa päivänvaloon eli omaan tietoisuuteensa.
Elämään kuuluvat hyvät ja huonot asiat, ilot ja surulliset tarinat, onni ja jonkin saavuttamattoman kaipuu.
Ruotsi ja Suomi voivat olla mielen tasolla kumpikin yhtä paljon kotimaa. Sehän on suuri rikkaus.
Hyvä leffa!
Tällä pyörällä on ajettu Suomessa, Jämsän Kukkaismäessä.