Shamaani ja tshingis-kaani Tampereen Taidemuseossa

Burjatian Picasso, luin Aamulehdestä. Tampereen Taidemuseossa avautui eilen shamanismia, buddhismia ja modernismia yhdistelevä  siperialaisen Dashi Namdakovin veistosten näyttely. Kiireen keskelläkin tuntui, että on päästävä sinne. Otin kameran. Menin, näin ja koin.

Olen museossa. Myyttisen naissoturin, amatsonin pää tulee vastaan.  Ja pronssinen burjaattityttö viilettää loputonta aroa hevosensa selässä Baikal-järven takana, siperialaisessa avaruudessa. Unessa tyttö kurkottaa kirkasta tähtitaivasta kohti.

Luurankomaisesta korkeasta pronssihahmosta kehkeytyy villieläin, mielikuvituksellinen olio, joka esittää jotain jonka tunnen mutta en kuitenkaan tunne. Siinä on harmoniaa, syvyyttä, kaikkeutta.

Teokset viittaavat maailman olioiden samuuteen. Näyttävät, että erillisyys on harhaa ja pelkoa. Elämän voima on juuri samuudessa, yhteydessä ja rakkaudessa.

Namdakov julistaa hiljaa, melkein äänettömästi hyvää asiaa, elämän täyteyttä.

Täysikuu lepakossa

Shamaanin henki, täysikuu, matka ja yön maagisuus näkyvät valtavassa hevosenjouhista kudotussa lepakossa. Siivissä harppoo hirviä ja kauriita, ui kaloja, häivähtää kasvoja ja loistaa aurinko. Siellä kangastaa shamaanirumpukin.

Taiteilijalla on shamaani sydämessään. Se näkyy ja tuntuu. Ei ole kysymys muinaisen luontouskonnon analyysistä, vaan jostain muusta. Paljon syvemmästä. Oman historiansa tunnistamisesta ja mielenmaisemansa kuvaamisesta.

Tunnen vastustamatonta halua valokuvata, vaikka tiedän kyllä, että taidemuseoissa se on yleensä kiellettyä. Kysyn ja niin se on nytkin. Ei saa. Kamera pysyy kuin pysyykin laukussani.

Patsaat jäävät siis elämään päässäni. Myyntiin tulee kuulemma jonkin ajan kuluttua kirja Namdakovin taiteesta. Näyttelyn alkuun ei ollut ehtinyt.

Korujakin syntyy

Käsityöläisperheessä kasvaneena taiteilija arvostaa konkreettista tekemistä, käsien elämää. Hän on myös korutaiteilija. Se näkyy koristeellista ja taidokasta pikkupiperrystä sisältävissä pienoisveistoksissa, jotka voi tulkitakin koruiksi.

Toinen ulottuvuus on, että mysteerinaamiot ja hirviömäiset ilmeet muuttuvat taiteilijan muovaamana ihmisyyden kuvaksi. Ja entäpä tulkinta kauheasta keskiajan sotilasjohtajasta, tshingis-kaanista. Hän istuu lootusasennossa buddhalaisena jumalolentona. Ei ollenkaan pelottavana!

Taiteilija sotkee taitavasti aikakausia ja tyylejä. Näin hän selventää sanomaansa ihmisen ja kaiken olevaisen rikkaudesta ja voimasta.

En tiennyt pitäväni näin paljon kuvanveistosta. Ehkä silmäni eivät ole aikaisemmin tunnistaneet veistoksien henkeä.  Tämä on kummallinen tiivistelmä realistista, historiallista, myyttistä, modernia ja symbolistista. Elän näyttelyn tunnelmassa. Vai pitäisikö ehkä sanoa, että tunnelma elää minua.

Joku hieno ihminen tai organisaatio on tuonut näyttelyn Tampereelle. Kiitos!

S. ja V. kävivät siellä myös eilen, ja kolmisin pähkäiltiin koettua. Jokaisella on oma suosikkikohta, inhokki ja lempitunne. Yhteistä on ihmettely ja ihastus. Se tunne tässä jatkuu edelleenkin. Pian menen uudestaan fiilistelemään transbaikalilaisiin tunnelmiin, elämään taidemuseossa Baikal-järven tuolla puolen olevaa todellisuutta.

Burjaattityttö Leninin mausoleumissa

Muistuu mieleen tapaus yli kymmenen vuoden takaa. Moskovassa työskennellessäni päätin mennä katsomaan Leninin muumiota ennen kuin mausoleumi suljetaan yleisöltä. Jono oli ainakin sata metriä. Seisoimme siinä P:n kanssa vaaleatukkaisina ja suomeksi keskustellen.

Eteen astuu mongolipiirteinen nainen 8-vuotiaan kanssa. Äiti tiedustelee venäjäksi, voisinko ottaa tyttären mukaan mausoleumireissulle, kun äiti on siellä jo käynyt eikä jaksaisi jonottaa. Hän tulee sitten toiselle suunnalle Kremlin muuria vastaan, kun poistumme museosta.

Suostun. Valumme tytön kanssa pitkässä hiljaisessa jonossa katsomaan balsamoitua Leniniä. Sen verran juttelemme, että tyttö kertoo, että on tullut Moskovaan kaukaa Burjatiasta, on jo koulussa ja tykkää laulamisesta.

Jono etenee hitaasti. Vihdoin katsomme kummeksuen Leniniä, joka makaa vahanaamaisena korokkeella. Hän näyttää maalliselta, mutta häntä kohdellaan kuin pyhää.

Ulos astuessamme en näe äitiä missään. Pelästyn pahanpäiväisesti. Tässä seison täysin vieraan burjaattitytön kanssa Kremlin muurin vieressä! Mietin, että tämä on ansa. Nainen näki aivan varmasti, että olin ulkomaalainen. Syytetäänkö minua nyt lapsen sieppauksesta?

Pidän tyttöä kädestä, juttelen ja odottelemme. Lopulta äiti juoksee jätskitötteröiden kanssa. Syömme ne ja sanomme tyytyväisinä näkemiin. He lähtivät Burjatiaan ja minä Suomeen.

Burjatian pikkuinen tasavalta on Venäjän eteläosassa, aivan Tuvan vieressä. Tuvalaisesta shamanismista kirjoitin Siperian matkakertomuksessani viime syksynä. Jokohan ensi kesänä käy kutsu Baikal-järven maisemiin ja sen taaksekin, vaikkapa Burjatiaan. Odottelen.

Linkki

Dashi Namdakov – Myyttien maailma 26.1. – 5.5.2013 http://www.tampere.fi/taidemuseo/nayttelyt/tulevat/dashinamdakov.html

Kartta