Hiipuva materialismi ja ihminen

Lapsena uskoin satuihin. Hannu ja Kerttu, Lumikki kääpiöineen, Jöröjukka, Lohikäärmeet, Noidat ja muut tuntuivat todellisilta. Nyt on toisin. Nyt ymmärrän, että ne ovat totta.

Ennen kuin hoksasin, että satumaa on ainakin yhtä todellinen kuin järkimaa, elin materialismin aikaa, ja ”vaadin” kaikista mahdollisista ilmiöistä loogista ja mielellään myös aineellista selitystä. Opin, mitä ovat painovoima, antibiootit, aineenvaihdunta, hapenottokyky, markkinavoimat, pörssikurssit, tuottavuus, kansalaismielipide, tiede ja demokratia. Kaikki käyttökelpoisia ja tarpeellisia käsitteitä nykymaailmassa, mutta riittämättömiä ihmisenä olemisessa. Ja epäluotettavia kanssakulkijoiden ymmärtämisessä.

Onko ihminen fyysinen vai henkinen olento?  Tietysti kumpaakin, sekä materiaa että ei-materiaa. Olen kädet, jalat, vartalo ja pää. Olen myös mieli, mielikuvitus, tietoisuus, henki, psyyke tai sielu. Joskus tuntuu, että olen hyvinkin fyysinen ja toisinaan näyttää siltä, että joku sisäinen ääni tai henki vaikuttaa elämässäni.

Se, miten ymmärrämme ihmisen riippuu filosofisista perusolettamuksista. Minua kuten lukuisia muitakin hyvinvointivaltion kasvatteja ohjaa vallitseva länsimainen tieteellinen ajattelu. Se on kiistatta materialistinen ja nojaa ennen kaikkea fysiikkaan ja biologiaaan. Mutta arjessamme ovat aina kulkeneet rinnalla myös henkisyys, mystisyys ja ihmeellisyys. Niille haluan antaa tilaa majatalossani.

Mitä materialismi tarkoittaa?

Se voidaan nähdä kolmesta näkökulmasta:

a) Filosofinen näkemys maailmasta ja taustaoletus todellisuuskäsityksillemme: Maailmankaikkeus on vain ja ainoastaan ainetta. Ei-aineelliset ilmiötkin ovat näin ollen redusoitavissa (palautettavissa) materiaan. Aine on perusta ja kaikki ei-aineellinen sen tuotetta. Tämän mukaan myös ihmisen tietoisuus, tunteet ja ajatukset ovat siinä mielessä ”aineellisia”, ne voidaan palauttaa kehoon: luihin, lihaksiin, aivoihin, hermoverkkoihin, soluihin, DNAhan, atomeihin jne.

b)Yhteiskunnallinen katsomus, jonka mukaan aineelliset, erityisesti taloudellisen tuottavuuden ja tehokkuuden arvot ovat tärkeimmät ihmisyhteisöjen hyvinvoinnin edistämisessä.

c) Ihmisten luokittelutapa sen mukaan, näyttävätkö nämä kiintyneen tavaroihin ja maalliseen mammonaan onneaan etsiessään enemmän kuin sisäiseen maailmaansa.

Kaikille kolmelle materialismin lajille on yhteistä se, että ulkoinen ja ulkoisesti mitattava on tärkeintä.  Sisäinen ja psyykkinen jäävät toissijaiseen asemaan, koska ne ovat vain seurausta materiaalisesta todellisuudesta.

Alkuräjähdyksen kyseenalaistajat

Materialismi on hiipumassa. Näin väittävät filosofian professorit Robert C Koons ja George Bealer kirjassaan The waning of materialism (2010). Monet muutkin hyvinvoinnin ”tavarataivaassa” elävät ovat alkaneet oivaltaa materialistisen katsannon yksioikoisuuden ja vivahteettomuuden. He etsivät jotakin syvempää.

Periaatteessa, teoreettisesti ottaen lienee aika yhdentekevää uskooko ihminen aineen vai hengen ensisijaisuuteen maailmassa. Käytännön kannalta tällä sen sijaan on merkitystä. Nimittäin sillä, mihin ihminen uskoo, on taipumusta vaikuttaa hänen arvoihinsa, toimintaansa ja valintoihinsa. Materialismikin on nimittäin uskon asia.

Alkuräjähdys maailman synnyn syynä on vallitseva tieteellinen oletus, josta on kirjoitettu tuhansia julkaisuja maailmassa. Alkuräjähdyksen ajatuksesta juontuva materialistis-biologisen evoluution käsitys ohjaa nykyään yhteiskuntienkin toimintaa.  Koons & Bealer toteavat , että samoin kuin alkuräjähdys on vain teoria, joskin hyvin perusteltu teoria, väite kaikkeuden koostumisesta pelkästään materiasta on myös vain oletus. Teoreettisena oletuksena hengen alkuperäisyys voi olla yhtä pätevä, sen perustelut vain ovat hyvin erilaiset. Se, että Jumalan (minkä tahansa maailman jumalista) tai henkien väitetään olevan kosmoksen alkuperä ja ohjaaja, on myös vain teoria.

Kirjoittajat pohtivat, miksi yleisesti ajatellaan, että materialismi on saavuttanut noin 60 viime vuoden aikana hegemonian (valta-aseman) akateemisessa filosofiassa. Näin onkin, jos lasketaan itsensä materialisteiksi lukevien filosofien ja julkaistujen kirjoitusten määrää. Materialismi on muotia filosofiassa ja tieteessä yleensä. Kuitenkin, kirjoittajat toteavat, että useat johtavat filosofit ovat kieltäneet materialismin tai heillä on ollut kiistattomia erityisepäilyksiä sitä vastaan. He mainitsevat listan nimiä, esimerkiksi Russel, Carnap, Putnam ja Nagel.

Filosofisena kysymyksenä materialismi ei olekaan aivan niin yksiselitteinen juttu kuin väite ”tyhjästä on paha nyhjästä”.

Tietoisuuden ongelma

Koons ja Bealer väittävät materialismin olevan puutteellinen teoria maailmasta, mm. siksi, että se ei pysty selittämään tietoisuuden luonnetta. Tietoisuutta ei voi redusoida aineelliseen alkuperään. Perusmaterialismin tavanomaista väitettä, että tietoisuutta ei voi olla ilman materiaa, ihmisen tapauksessa ilman fyysistä kehoa, ei nimittäin pystytä loogisesti todistamaan oikeaksi muutoin kuin nojautumalla juuri perusoletukseen aineen ensisijaisuudesta tietoisuuden suhteen. Näin ollen väitteen todistaminen oikeaksi perustuu pelkästään taustaoletukseen (a). Oletusta ei minkään logiikan säännön mukaan voi todistaa oikeaksi itsellään!

Tähän ongelmaan on kehitetty avuksi emergenssi[i] eli emergentti materialismi. Kaufman (2010), joka vastustaa yksioikoista reduktionismia (eli että kaikki palautuu fysiikkaan) toteaa: ”Kuitenkin eliöillä, joiden ihmisen sydämen kaltaisten rakenteiden ja prosessien evoluutiota ei voida päätellä fysiikasta on oma kausaalinen voimansa ja siksi ne ovat maailmankaikkeuden emergentisti (kehkeytyvästi) todellisia olioita.”

Emergentti materialismi ei kiellä ihmisen mieltä ja psyykkisiä ilmiöitä, mutta pitää niitä vähemmän kiinnostavina. Esimerkiksi unet ymmärretään vain aivokemian tuotoksiksi ja sinällään merkityksettömiksi. Oudot kokemukset, esim. kuolemanrajakokemukset on selitetty häiriöillä aivotoiminnassa, kuten hapen puutteella. Uskonnollisia ja muita spirituaalisia elämyksiä ei kuitenkaan pystytä selittämään fysiologian perusteella. Ei myöskään luovuutta tai lahjakuutta kuten ei tietoisuuttakaan.

Ihmiselämä ja –mieli ovat mutkikkaampia ja mielenkiintoisempia kysymyksiä kuin ”musta on musta ja valkoinen on valkoinen” –väittämä. On harmaitakin sävyjä, vaikka kaikki värit ovatkin fysikaalisesti vain erilaista valon säteiden taittumista. Juuri kokeminen, tunteminen ja aistiminen ovat ihmisen kannalta olennaisinta, ei se miten hänen kehoaan ja elintoimintojaan mitataan ja arvioidaan. Inhimillinen elämä on valtaosin tulkintaa, myös sen osalta, mitä pidetään yleisesti tosiasioina eli faktoina (kuten pituus, paino, silmien väri, verenpaine, kolesteroli ja sairaudet ym.).

Faktat, tietäminen, tunteminen ja intuitiivinen tajunta sekoittuvat ihmiselämässä. Tämä on rationaalis-materialistisessa katsannossa ongelma enemmän kuin lahja. Sadut eivät kuulu tieteeseen, koska ne tulkitsevat elämää eri tavalla. Ihmetarinoissa, taiteessa ja luonnossa ihmetykselle, tunteille ja yllätyksille on sijaa. Niissä on elämän maku. Niin vahva, että tämä maku väkisinkin sulautuu faktoihin.

Ajat muuttuvat. Nykyisin raja ihmiskehon ja mielen välillä ei enää ole niin jyrkkä kuin ennen, vaikka edelleenkin fyysistä kehoamme hoitavat ruumislääkärit, mieltä psykiatrit ja henkeä papit. Kuitenkaan tietoisuudesta ja tunteista pelkästään biologisen materian eli aivojen synnyttämänä voi enää puhua vain niin piintynyt materialisti, joka ei edes tunnista omia tunteitaan omikseen, vaan vain aivojensa tuotteeksi.

Aivotutkimus onkin jo hyväksynyt sen, että tunne-elämä on tärkeä aivojen tilaan vaikuttava tekijä. Aikaisemmin sitä oli tutkimuksessa pidetty lähinnä vain objektiivisuutta kyseenalaistavana tekijänä. Siis haittana.  Sama koskee mielikuvamaailmaa. Se on osoittautunut aivotutkimuksen näkökulmasta tärkeäksi ihmismielen kyvyksi ja voimavaraksi. Käsitys muistista on myös muuttunut. Sitä ei enää pidetä mekaanisena faktojen tallennuspaikkana, ”tietokoneen muistitikkuna”. Mielen kaikki kerrokset osallistuvat ”muistamiseen”, joka on paremminkin dynaaminen prosessi kuin yksittäisten faktojen säiliö. Puhutaan myös ruumiillisesta muistamisesta (Lehtonen 2011). Nykyisin aivojen ja mielen suhteeseen sovelletaan  identiteettiteoriaa eli oletetaan, että tietyt aivojen tilat vastaavat tiettyjä mielen tiloja.

Vaikka tietoisuus on meille ihmisille jotenkin itsestään selvää, emme kuitenkaan ymmärrä, mitä se oikeastaan on. Sen perustaa ei tunneta. Siitä on kyllä olemassa teorioita, mutta ei testattua tieteellistä selitystä. Ihmisen ihme on juuri siinä, että olemme tietoisia maailmasta, mutta emme osaa selittää omaa tietoisuuttamme. Emme pysty selittämään materialistisin tai muinkaan perustein amputoidun raajaan aavesärkyä, emme sokeanäköä emmekä ihmeparantumisten kokemuksia.

Tiukan materialistisen ihmiskäsityksen mukaan on vaikea hyväksyä tällaisia ihmisyyden ristiriitoja, koska kaikella pitäisi olla selitys. Elämässä niin ei useinkaan ole. Siksi sadut, uskonnolliset ja mystiset aatteet vastaavat paremmin elämismaailmaa, joka on täynnä ristiriitoja ja hämäryyksiä, pimeyttä ja valoa, voimaa ja heikkoutta samanaikaisesti. Saduissa kultakalat puhuvat, sammakot muuttuvat prinsseiksi, linnun selässä lentäminen on luonnollista. Värikkäät mielikuvat rikastuttavat ihmistä ja auttavat tasapainoon ristriitaisessa maailmassa. Ne avaavat vaihtoehtoja.  Siksi pidän satumaata tärkeänä.

Voi olla, että tulevaisuudessa, kun materialismi tieteen ohjenuorana menettää puutteellisena merkitystään, tiede ja spirituaalisuus (henkisyys), joita tavallisesti pidetään vastakkaisina ilmiöinä, lähentyvät toisiaan. Kun tietoisuus nähdään laajempana ja syvempänä ilmiönä kuin vain aivojen tuotteena, siinä on silloin enemmän ulottuvuuksia ja uskomaton määrä mahdollisuuksia. Satujen maailmakin. Myös aikuiselle.

Kirjoja

Kauffman SA 2008. Reinventing the sacred. Basic Books. New York. (Pyhän uudelleen keksiminen, suom. Kimmo Pietiläinen. Hakapaino. Helsinki 2010)

Koons RC &  Bealer G 2010. The waning of materialism. Oxford University Press. New York.

Lehtonen Johannes 2011. Tietoisuuden ruumiillisuus. Mieli, aivot ja olemassaolon tunne.Bookwell. Porvoo.

Linkki

Satumaa Reijo Taipaleen esittämänä  elokuvassa Tulitikkutehtaan tyttö (1990). Ohjaus: Aki Kaurismäki. Pääosassa: Kati Outinen.  Satumaa on Unto Monosen sävellys.   http://www.youtube.com/watch?v=4iJzBmszxII

©Liina Keskimäki