Masennuslääkkeistä maikkarilla

Eilen illalla MTV:n kymppiuutiset kertoi asiasta, josta minäkin olen aikaisemmin kirjoittanut. Masennuslääkkeet  eivät ole ongelmattomia. Niihin pitää suhtautua varoen. Toisin sanoen on syytä pohtia tarkkaan niistä itselle saatava hyöty ja mukana mahdollisesti tulevat haitat.

Näin raportoitiin MTV-uutisissa:

”Yli 80 prosenttia depressiolääkkeiden tehosta perustuu lumevaikutukseen, väittää Mehiläisen johtava psykologi Aku Kopakkala.

Hän kritisoi rajusti masennushoidon nykytuloksia ja arvioi, että masennuslääkkeillä on taipumus altistaa uusille masennusjaksoille. Psykiatrian erikoislääkäri tukee Kopakkalan rankkoja väitteitä.

– Esimerkiksi depressiolääkkeissä valtaosa on lumevaikutusta. Kenelläkään tutkijalla ei ole epäselvyyttä, että 80 prosenttia vähintään on lumevaikutusta. Kovaa keskustelua käydään siitä, että onko se kokonaan lumevaikutusta, Kopakkala sanoo.”

Uutislähetys löytyy täältä: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1578721/psykologi-suurin-osa-depressiolaakkeiden-tehosta-perustuu-lumevaikutukseen.

Toivoa on aina

Mielestäni masennuslääkkeillä on paikkansa ihmisen auttamisessa, mutta niitä käytetään nykyisin aivan liikaa ainakin lievissä masennuksissa tai epämääräisissä mielen ongelmaoireissa, joita ei oikein voi luokitella mitenkään tai joihin ei oikein löydy varsinaista syytä. Psykoterapian  eri muodot (lyhyet ja pitkä terapiat, ryhmä- ja yksilöterapiat) sekä monet täydentävät hoitomuodot (ammattitaitoisten ja vuosien kokemusta omaavien hoitajien antamana) sopivat erinomaisesti auttamaan ihmisiä elämän vastoinkäymisten kohtaamisessa, kestämisessä ja ylittämisessä. Vastoinkäymisiksi luen myös oman vääristyneen tulkinnan itsestä ja maailmasta, jonka korjaamiseen on  jokaisella mahdollisuus.

Yksin kukaan masentunut ei saisi jäädä. On vaikea pärjätä ja löytää elämäänsä uudenlaista pohjaa vain omiin voimiinsa luottaen. On haettava ulkopuolista apua, vaikka se tuntuisi kuinka hankalalta  ja vieraalta. Muista ihmisistä kyllä löytyy tukea, kun uskaltaa sitä hakea ja avata itseään niin, että ”oikea minä” tulee esiin. Juuri se oikea, joka kaipaa apua ja avun saatuaan muuttuu. Voi muuttua valoksi itselleen ja muille.

Placebosta kirjoitan vielä erikseen myöhemmin.

Nyt riennän Pyynikin metsään poistamaan alakuloa ja hengittämään puiden voimaa. Hengitän sitä sinullekin.