Sielun palautus shamanistisesti

Osallistuin huhtikuussa 2012 Rovaniemellä shamanistiselle ”Sielun palautus” –kurssille, jota veti Francis Joy, nykyisin Suomessa asuva,  Lapin yliopistossa  shamanistista taidetta tutkiva britti. Jo aikaisemmin hänen työpajoissaan olen todennut, että siinäpä vasta on suomalaista/lappilaista shamanismia viisaalla tavalla puolustava henkilö. Francis ei ole ”pikashamaani”, joka viikonlopussa parantelee ihmisiä tai esittää ”suurta shamanistista draamaa”.

Hän iskee asian ytimeen eli peruskysymyksiin: miksi shamanistista hoitoa tarvitaan ja miksi se toimii. Shamanismia tarvitaan eheyttämään ja tasapainottamaan ihmistä tässä ulkoisten virikkeiden kyllästämässä maailmassa. Se toimii, koska se on yksilöllistä ja ottaa huomioon ihmisen fyysisen, psyykkisen ja henkisen puolen. Shamaanimatka tai -hoito tarjoaa mahdollisuuden hoitaa itseä poistumalla hetkeksi rationalismin ja tehokkuusajattelun kahleista syvälle omaan mielenmaisemaan. Shamanistisessa sessiossa keho on mielen työkalupakki, ja niitä kumpaakin käytetään tasapuolisesti hoitamaan ja virkistämään.

Francis kertoo, että hän on shamanistisin menetelmin jo useita vuosia auttanut erilaisista riippuvuuksista kärsiviä, kuten narkomaaneja, alkoholiriippuvaisia ja läheisriippuvaisia. Tärkeimmät työkalut ovat shamanististen tekniikoiden (rummutus, helistimen käyttö, voimaeläimet ja henkioppaat) ohella ja myötätunto ja myötäeläminen. Hän on toiminut yhteistyössä erilaisten auttamisjärjestelmien (esim. AA ja Myllyhoito) kanssa. Fransicin ajatuksista ja toiminnasta voit lukea lisää:  http://www.freewebs.com/wisdomoftheearth/ ja https://www.facebook.com/tulilaulufiresong.

Shamanismin harjoittaminen on myös hyvää terveyden edistämistä, sillä se lajentaa sisäistä kokemusmaailmaa ja avaa tietä omaan sieluun. Shamanismi on rakkauden tie itsensä tuntemiseen. Se ei ole jotakin, jota harjoitetaan ulkokohtaisesti, vaan se on polku tai matka, jolla olemme koko ajan ja jolla kehitymme. Se on pyrkimystä eheyteen ja tasapainoon itsensä, luonnon ja maailman kanssa. Shamanismin mukaan minä, kehoni ja mieleni ovat yhtä maailman kanssa. Olen osa luontoa. En ole erillinen, vaan koko ajan yhteydessä ihmisiin, eläimiin, kasveihin, puihin, kiviin ja kaikkiin luontokappaleisiin.

Kadonneen sielun etsintä

Shamanistisen ajattelun mukaan elävän ihmisen sielun kuuluu olla ruumissa, mutta se voi lähteä siitä muualle esimerkiksi onnettomuuden, kaltoin kohtelun, vaikeaksi tai ahdistavaksi koetun asian, väkivallan tai muun trauman vuoksi. Kun sielu ei ole ”kotona”, ihminen kärsii ja yrittää (tiedostamattaan) tasapainottaa huonoa tilannetta mm. sairastumalla tai teennäisin ja epätervein keinoin, kuten uppoutumalla liialliseen työhön tai  pakonomaiseen touhuamiseen, riippuvuuskäyttäytymiseen (päihteet, ylensyönti, kohtuuton liikunta, nettiriippuvuus  ja muut addiktiot) tai jopa rikoksiin.  Sielun palautusta pidetään shamanismissa tärkeänä elämän laadun ja parantumisen kannalta.

Jossain määrin shamanismin harjoittaminen muistuttaa psykoterapiaa, mitä se ei kuitenkaan ole. Yhteistä näissä on se, että kummassakin ollaan tekemisissä tunne-energin kanssa. Molemmat auttavat ihmistä  hahmottamaan paremmin elämäänsä, ajatteluaan ja tunteitaan ja näin vähentämään kärsimystä, jännittyneisyyttä tai huonoa oloa ja samalla lisäämään luovuutta, valoisuutta ja levollisuutta. Sielun olemassaoloa psykoterapia ei kuitenkaan tunnusta. (Sielu-käsitteestä ja tunne-energiasta kirjoitin jo aikaisemmin, mm. jutuissani Ihmeelliset energiat ja Tietoisuuden valo ja ihmeparannus).

Shamanistisessa sielun palautus -rituaalissa osallistuja on aina aktiivisesti mukana luomassa kertomusta itsestään ja tilanteestaan. Kehon, aistien ja mielikuvien avulla ja helistimen ja/tai rummutuksen, joskus laulunkin, tahdittamana hänen mielensä matkaa shamaani-ohjaajan avustuksella hallitusti arkitodellisuuden ulkopuolelle. Sieltä löytyy se tarvittava toinen näkökulma sielun palauttamiseen.  Shamaanimatkan ”kanssamatkustajat” ja matkakokemusten vapaaehtoinen jakaminen virittävät ihmistä löytämään kosketuksen sisäiseen maailmaansa ja tasapainoon kehossaan, mielessään ja suhteessaan ympäristöönsä.

Tällainen osallistuva ja osallistava shamanistinen rituaali lisää itseymmärrystä ja vahvistaa ihmisen omia tervehdyttäviä voimia ja näin tukee esimerkiksi lääketieteellisten hoitojen vaikutuksia. Juuri tämän vuoksi shamanismi toimii ja on hyvää terveyden edistämistä. Saman suuntaisesti toimii jooga.

Näin ollen shamanismi ja jooga eivät ole vaihtoehto terveydenhoitopalveluille, vaan ne ovat lisä ja täydennys kaikille auttamisen muodoille. Lääketieteellistä terminologiaa käyttäen niiden vaikutus saattaa perustua placeboon (lumeeseen), joka onkin läsnä kaikessa hoitamisessa.

Mutta koska joogisia ja shamanistisia käytäntöjä niiden vaikutusmekanismien ja taustaoletusten vuoksi ei pidä eikä voikaan yhteismitallisesti verrata lääketieteellisiin hoitoihin, placebosta puhuminen on hieman harhaanjohtavaa. Shamanismi ja jooga kun eivät ole pillereitä.  Ne eivät ole lääkintää,  vaan fyysis-henkistä perinteeseen pohjaavaa asennetta ja toimintaa. Ne katsovat ihmistä aivan eri näkökulmasta kuin virallinen terveyssysteemi. Näkökulma ottaa huomioon sekä todellisen arjen, spirituaalisuuden että mielikuvat. Kaikki ne ovat elämässä tärkeitä.

Jos tuntuu että että sielusi on kateissa  –  surujen, murheiden tai ongelmien seurauksena  tai muuten vaan –  kannattaa kokeilla shamaanimatkaakin. Turvaudu ”shamanoijaan” jonka tiedät luotettavaksi, laajasydämiseksi, kokeneeksi  ja lämpimäksi.  Hyvä merkki on myös, että tiedät henkilön perehtyneen syvällisesti ja omaksuneeen shamanismin eettiset periaatteet. Shamaanimatkaan liittyvät rummutusteknikka ja  rituaalit ovat tärkeitä, mutta eivät riittäviä,  olennnaista on inhimillinen, sieluntason kohtaaminen.

Shamanismia edistää Suomessa Shamaaniseura.