Puiden varjossa.
Työstäessäni pian valmistuvaa kirjoitusta uskon avulla hoitamisesta eteeni osui lehtikirjoitus lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä ja tänä iltana TV1:n Voimala-ohjelmassa keskusteltiin aiheesta. Tänään julkistettu Maijan tarina –kirja on karmaiseva kertomus 9-vuotiaasta saakka hyväksikäytetyn naisen taistelusta ahdasmielisessä yhteisössä. Kirja on sekä uhrin puheenvuoro että yhteiskunnallinen kananotto lasten puolesta.
Usko jumalaan riippumatta uskonnon muodosta, hengellisyys ja pyhyyden arvostaminen varmasti eheyttävät ihmistä, mutta on selvää, että tiivis, rajoittunut ja tuomitseva yhteisö, uskonnollinen suvaitsemattomuus ja väkivalta kietoutuessaan monimutkaisesti toisiinsa tuottavat monille suurta kärsimystä. Uskonnot voivat kantaa paljon hyvää, mutta myös kätkeä sietämätöntä pahaa.
Nyt julkituotu seksuaalisen hyväksikäytön ongelma ei koske vain lestadiolaista liikettä. Katolisen kirkon kohut ovat maailmanlaajuisia eikä luterilainen kirkkommekaan ole tässä suhteessa tahraton, kuten ei yhteiskunta yleensäkään.
Lestadiolaisuus on 1800- luvun puolivälissä syntynyt Pohjoismaiden suurin kirkollinen herätysliike. Se toimii evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Vanhoillislestadiolaisuus on suomalaisten keskuudessa tunnetuin kaikista herätysliikkeistä.
Alkuvaiheessa lestadiolaisuuden piirissä toimi merkittävissä asemissa myös naisia, mutta miesten vallan laajentuminen syrjäytti naiset kokonaan liikkeen johtopaikoilta ja kaikista merkittävistä tehtävistä. Näyttää siltä, että 2010-luku tuo lestadiolaisuuteen uusia tuulia, kun televisio-ohjelmassakin kolme liikkeeseen kuuluvaa naista puhuivat avoimesti seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja naisten heikosta asemassa lestadiolaisliikkeessä. Nämä ovat rohkeita naisia, muutoksen airueita patriarkaalisessa liikkeessä!
Maijan tarinan toimittaja, tutkija Johanna Hurtig on selvittänyt vuodesta 2008 lähtien tätä kipeää ja kauan vaiettua aihetta ja tuo nyt pappi Mari Leppäsen kanssa kirjassa julki herätysliikkeen rakenteellisen vääristymän, joka sallii pitkään kestänyttä väkivaltaa lasta kohtaan. Kalevan (15.4.) haastattelussa Hurtig kertoo irtautuvansa pikku hiljaa hänelle ennen niin rakkaasta hengellisestä sylistä, koska ei voi enää olla mukana liikkeessä, jossa hyväksikäyttö koskettaa suurta osaa rauhanyhdistyksiä eli lestadiolaisuuden paikallisia toimintayksiköitä.
Pappi Mari Leppänen pohti Voimalassa kysymystä, miksi me ihmiset vaikenemme vaikka näemme törkeää väkivaltaa puolustuskyvyttömiä lapsia kohtaan. Miksi emme taistele vääryyttä vastaan?
Seuraavassa jutussani otan esille uskon positiivisen puolen parantumisen edistäjänä. Tässä tuli esiin kolikon toinen puoli. Se pimeämpi.
Lähteet
Kemppainen Susanna. Susi saapui risteykseen. Henkilökuva: Johanna Hurtig. Kaleva 15.4.2012.
Voimala 17.4.2012. Miksi vanhoillislestadiolaisen Maijan lapsuus särkyi? Mukana pastori Mari Leppänen, sosiaalityön tutkija Johanna Hurtig ja teologi Meri-Anna Hint
Lestadiolaisuuden positiivinen puoli on se että anatavat muiden ihmisten olla rauhassa. Eivät tyrkytä näkemyksiään ovelta ovelle tyyliin. Muutoin tuntuu meno todella ahdasmieliseltä ei uskovan näkökulmasta ja tuo saarnamiesten valta hoitokokouksineen julmalta vallankäytöltä.