Syyllisyyttä voi tuntea, vaikka ei olisi tehnyt mitään pahaa, ei varastanut, lyönyt, loukannut tai kaltoin kohdellut muita. Ylensyömisestä ja –juomisesta syyllistytään. Liikunnan vähyydestä ja siitä, että ei ole siivonnut, muistanut lähettää syntymäpäiväkorttia, että ajaa autolla eikä pyöräile.
Rungot vinossa.
Myös sairastumisesta voi syyllistyä tai voi alkaa syyttää olosuhteita: työpaikkaa, asuntoa, ilmastoa ja muita ulkoisia tekijöitä.
Syyllisyys ja syyttely on turhaa ja haitallista. Se aiheutaa henkistä kärsimysä, pahaa oloa ja kivuliaita oireita.
On tietenkin hyödyllistä pohtia, miksi kipuilee. Voi kysyä itseltään, oliko elämässä aikaisemmin jotakin joka mahdollisesti vauhditti väsymyksen tai muun oireen ilmenemistä? Mikä johti taudin puhkeamiseen? Ensimmäiseksi yleensä aletaan miettiä rankkaa työpainetta, ravitsemuksen puutteita, ylipainoa, liikunnan vähyyttä, alkoholin käyttöä ja tupakointia.
Laajoissa väestötutkimuksissa on moneen kertaan ja monissa maissa jo osoitettu, että ihminen pystyy omilla elämäntavoillaan vaikuttamaan terveydentilaansa. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että jokainen joka syö terveellisesti, liikkuu riittävästi, ei tupakoi eikä juopottele ja joka tekee töitä kohtuullisesti ja jolla on ystäviä, säästyisi sairauksilta. Ei säästy.
Myöskään kaikki epäterveellisesti ja epäsosiaalisesti elävät eivät sairastu. Taudit nimittäin noudattavat omaa logiikkaansa, eivät sellaista tutkimusoletuksiin perustuvaa logiikkaa, jossa tarkastellaan suuria ihmismassoja tilastotieteen valossa.
Vaikka väestötutkimukset eivät väitäkään, että elämäntapojen ja tautien välillä olisi suora riippuvuussuhde, yksityinen ihminen voi kokea juuri näin. Kun sitten sairastuu, alkaa syyttely. Itseen kohdistuva, jos on elänyt mielestään väärin, jos tajuaa itse edesauttaneensa ongelmiensa syntymistä. Muihin tai kohtaloon syyt singotaaan, jos on laskenut rasvagrammoja, kuitumääriä, hiilihydraattiannoksia ja lenkkikilometrejä.
Tämä kaikki on turhaa. Syyllistyminen tai syyttely kun ei tilannetta muuksi muuta. Korkeintaan se voi sitä pahentaa tekemällä oman olon kurjaksi. Se voi lamaannuttaa ihmisen passiiviseksi, vieraaksi itselleen.
Kysyminen
Pohtimisella ja itseltään kysymisellä en tarkoita arvostelevaa suhtautumista, vaan elämän katsomista suoraan, mahdollisimman rehellisesti ja hyväksyen. Onko murheita tai vaikeita elämäntilanteita, joita ei oikein halua myöntää hankaliksi? Mitkä asiat tuottavat elämässä iloa, mitkä murhetta? Ovatko velvollisuudet liian suuret? Entä omat sanattomat vaatimukset itseä kohtaan? Miten on itsen hyväksymisen ja rakastamisen laita? Toimiiko ihminen omien eettisten periaatteidensa mukaisesti vai niitä vastaan? Elääkö tasapainossa itsenä ja maailman kansa?
Tasapaino
Kun ongelmia, vaivoja, oireita ja sairauksia katsotaan tasapainon näkökulmasta, käsitetään asia niin, että koko ihminen kärsii tai sairastaa, ei vain keho, jalka, vatsa, käsi tai iho, jossa vaiva sijaitsee. Koska ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja spirituaalinen olento, nämä kaikki puolet vaikuttavat hyvinvointiin.
Kun alkaa ajatella kehoaan tästä näkökulmasta eli pitää sitä elimistön, ihmissuhteiden, mielen ja hengen majapaikkana, suhtautumisen sairauksiinkin muuttuu. Samoin muuttuvat myös asenteet ja toiminta. Vaivasta voi joskus tulla ikään kuin partneri, joka auttaa ihmistä löytämään sen, mikä on ollut hukassa tai minkä on halunnut kieltää.
Kysymysten esittäminen ei toki tarkoita, että ihminen olisi syyllinen sairauksiinsa tai että hän loisi vaivansa tai tautinsa itse. Vaivoja ja kärsimystä ilmaantuu elämäämme myös syistä, joita emme voi nähdä, tietää tai ymmärtää.
Kyselyn ja pohtimisen idea on siinä, että silloin ymmärrys itsestä lisääntyy ja minuuden kartta täsmentyy. Sitä mukaa maailmankuvakin laajenee. Se taas auttaa eheytymis- eli paranemisprosessissa ja sairauden kanssa elämisessä. Ja elämässä yleensä.
Perisyyllisyys
Perisynti kuuluu luterilaisen kirkon oppirakennelmaan. Se tarkoittaa, että ihminen on turmeltunut ja syntinen jo syntyessään. Ihmistä pidetään siis luonnostaan pahana, ja vain Jumalan armon avulla pahuudesta voi päästä. Perisynnin luonteesta tosin kiistellään luterilaisen kirkon piirissä (http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/1.html).
Yllä olevasta linkistä voit käydä katsomassa, mikä on kirkon kanta asiaan.
Turha syyllisyys on ”perisyyllisyyttä”, jota ahdasmielinen uskonnollisuus ja kaikenlainen fundamentalismi vielä voimistavat. Ja niin kolmen kopla ”häpeä, syyllisyys ja pelko” lisäävät ihmisen henkistä pahoinvointia. ”Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat”. Ahdistus ja masennus vuorottelevat. Alkaa huonommuuta ruokkiva ajattelu ”kaikki muut osaa ja voi, mutta minä en”. Ja olen lisäksi syntinen. On siinä taakkaa!
Leskenlehti - vihje kesästä.
Elääkseen tasapainossa ihminen ei tarvitse perisynnin ja –syyllisyyden ajatusta. Siitä seuraa vain ikäviä asioita: kohtuutonta ahdistusta, masennusta ja pahaa oloa. En ole myöskään sitä mieltä, että ihminen on luonnostaan hyvä ja että vain ulkoiset olosuhteet, yhteiskunta, vaikeudet ja vastoinkäymiset ovat syynä ihmisen ongelmiin. Ihminen on ihminen. Moninainen inhimillisyydessään, osa maailmankaikkeutta, tärkeä ja arvokas olipa mielestään millainen tahansa, ja hän on hyvää säteilevä, jos hän siihen suuntautuu. Armollinen asenne itseä kohtaan on tärkeää.
Ei tarvitse tehdä tiukkaa eroa hyvän ja pahan välillä. Jokaisessa meissä on niitä kumpaakin. Tärkeintä on intentio eli tahdon suunta. Sisäinen kurssimme hyvyyteen vie meitä ulkoisestikin oikeaan suuntaan.
Jos tunnet syyllisyyttä tai sinua vaivaa se, että olet mahdollisesti haavoittanut ja loukannut jotakuta, kannattaa pyytää anteeksi. Olo taatusti helpottuu. Jos syytät huonosta olostasi muita, anna sinua loukanneille anteeksi – ihan oman etusi vuoksi. Anteeksi anto vapauttaa eheyttävää tunne-energiaa virtaamaan sinussa. Kun vältät tuomitsemasta muita, opit olemaan syyllistämättä itseäsikin.
Jos kuitenkin syytät itseäsi virheistäsi tai olemuksestasi (”minä nyt olen tällainen”), ensiksikin pyydä itseltäsi anteeksi se että et vielä jaksa hyväksyä itseäsi sellaisena kuin olet, toiseksi anna itsellesi anteeksi se että olet mahollisesti kohdellut sinua huonosti ja kolmanneksi opettele pitämään Sinusta, siitä Aidosta, Oikeasta ja Hienosta Ihmisestä, joka syvällä sisimmässäsi tiedät olevasi. Katso sisällesi, älä jää pintaan. Syyllisyys on turha taakka.
Häpeän, syyllisyyden ja pelon tunteet eivät muutu hetkessä aitouden, kiitollisuuden ja vapauden oloksi. Mutta ne varmasti muuttuvat, kun ymmärrät hakea tukea ja apua itsellesi muilta ihmisiltä. Me kaikki tarvitsemme toisia ihmisiä.
Ilta järvellä.
© Liina Keskimäki